Lisäksi vaelluskamppeeni (rinkka, ruokailuvälineet, rinkan ja makuupussin vedenpitävät suojat) olivat serkulta lainattu ja nyt kun flunssa alkaa ottaa otetta niin sainkin jos minkälaista tabua jälleen serkultani. Joskus on kiva saada apua, pyytämättä!
Mutta siis palatakseni noihin hoitopäiviin niin voitte uskoa, että näin sieluni silmin jos minkälaista kauhukuvaa, mitenkä nuo kaksi tai etenkin tuo yksi raitaeläin oikein jallittavat serkkuraukkaani. Sain kuulla, että Sari oli ollut suorastaan hämillään miten helppoa kaikki oli ollut, koska olin kertonut kaikki Egon mahdolliset oikut ja temput, mutta... totuus oli taas taruakin ihmeellisempää.
Egohan syytettiin aina viime vuosiin asti jääkaappien availusta, olen varma, että Ego sen on Paavolle opettanut, mutta Ego ei siis enään availe jääkaappia, se on Paavo. Ja niin se tämänkin hoitakertomuksen pikku pahis oli ollut minun lutuinen halinalleni Paavo Peekele.
Muuten kaikki oli sujunut hyvin, Paavo ei kuulemma ollut vetänyt hihnassa, paitsi silloin kun oli nähnyt järvellä sorsia. Unohdin mainita Sarille Paavon leikkihalun kaikkien mahdollisten metsäneläinten kanssa, ja voitta uskoa, tai oikeastaan sitä ei ehkä voi kokematta uskoa, mutta kun reilu 20kiloa spanielia on päättänyt pahaa aavistamattoman lenkittäjän kanssa mennään paikasta A paikkaan B niin siinä on pitelemistä. Ja niinhän serkkuni kertoikin löytäneensä itsensä melkein järvestä kiitos pienen lutuisen Aavoni.
Muuten homma oli mennyt kuulemma oikein hyvin, mitä nyt yöllä vessassa käydessä Paavo oli vallannut tyynyt sängystä eikä ollut meinannut lähteä sängystä pois ja serkkuni tullessa kotiini oli Paavo tyhjentelemässä roskiksia...
Niin että kun mietitte kumman noista pojistani haluatte mielummin adoptoida niin miettikääpä oikein tarkkaan. Ego oli kuulemma ollut oikein kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti