Vuosi 2013. Voisi kuvitella kyseessä on epäonnenvuosi, mutta tuskin. Näin minä nimittäin päätin.
Nyt kun olen löytänyt arjessa rutiinin elämääni niin treenaaminenkin sujuu huomattavasti “helpommin” ilman univelkoja, ilman ainaista väsymys tai kriiseilyä millä ajalla.
Olen agilityssa pyrkinyt nyt siihen, että olemme käyneet poikien kanssa kerran tai kaksi kertaa viikossa treenaamassa jotain pientä. Siis kontakteja. Vähän on ollut ideat hukassa ja lopussa, mutta nyt kun löysin ikivanhan muistitikkuni, joka sisälsi niin vanhoja agiharjoitusratoja kuin vanhoja agikuviakin niin motivaatio treenien suunnitteluun on ollut ihan eri.
Olen myös tässä vähän kolunnut tyyppien Blogeja ja hakenut niistä ideoita. Ainoa ongelma tässä on se, että yksin treenatessa tulee sokeaksi omille virheille niin en vaan uskallakehtaatiedäonkofiksua lähteä rakentamaan mitään liian vaativaa. Toisaalta minä en ole ihan varma, mikä on liian vaativaa. Rajoja kun kuitenkin pitäisi testailla. Toisaalta esim. Egolla on nyt niin vahvasti rakennettu tornin alimmat palikat, että pikku hiljaa pitäisi lähteä kurkottelemaan sitä huippua.
Paavon kanssa treeneissä pitäisi saada luotua kisafiilistä. Pitäisi vissiin nauhoittaa kisoissa sitä koirien haukuntaa, kuuluttajan selostusta, ottaa äiti mukaan pitämään Paavo vetreänä jajajajaj. En tiedä. Mutta kun fakta on se, että mullon kaksi ihan eri koiraa kisoissa ja treeneissä. Kyse ei niinkään ole uudesta paikasta, koska pystymme menemään valmennuksiin, treeneihin yms ihan samalla fiiliksellä kuin jokaviikkoisin treeneihimme tutulla kentällä. Mutta kisoissa jo lämmitellessä huomaan juoksevani ihan erilaisen punavalkoisen kanssa kuin treeneissä. Syytä tähän en tiedä. Olen yrittänyt olla tekemättä tästä mitään juttua, koska kyllä me joskus ollaan kisoissa onnistuttu. Tehty radalla samalla tatsilla kuin treenatessakin. Ehkäpä pitää vaan paukuttaa omaan nuppiin, että pitää vaan treenatatreenatatreenatajatreenata oikotietä onneen kun ei vielä ole keksitty.
Egon kanssa pitäisi ruveta vaan pidentämään .pätkiä ja uskoa itseeni, että kyllä sitä raidallista kerkeä ohjaamaan, kunhan vain päättää keretä. Hyvää näissä lyhyissä harjoituksissa on ollut, ettei Ego ole kerinnyt kierrostua ja ranteeni ovat melkein ehjät.
Kotisekoilua olemme alkaneet harrastaa entistä enemmän. Ihan vain siksi, että näin pikkujoulukautena töitä riitti kellon ympäri, loskakelit ja paukkupakkaset eivät varsinaisesti houkutelleet parin tunnin lenkeille, joten sisällä temmellettiin sitten vähän energiaa pois. Makkarajälki oli ja on yhä ehdottomasti helpoin ja hauskin aktivointimenetelmä!
Syy myös kotisekoiluun ja ihan pikkaisen johon tokoilun tapaiseen toimintaan lähti myös jouluna, kun siskoni avokki naureskeli, että haluaisi nähdä miten Ego pärjäisi suojelussa. Hänhän itse harrasti aikoinaan omalla rotikallaan suojelua ja pitäisi vissiin avata heidän blogi ja vähän lueskella tarkemmin. Homma vaan vaatisi aika pirusti treeniä, koska tällä hetkellä meillä on vain pitävä puruote.
Elviksen kanssa temppuiltiin myös vähän joulun aikaan ja ai että. Aina sitä vaan muistaa, miksi Elvis on Elvis ja sitä muuhun koiraan vaihtaisi. Elviksen silmät kun muuttuivat teelautasen kokoiseksi ja vaikkei Elmarini yrittänytkään ainakaan samalla tempolla kuin Pörrini kokeilla vähän kaikkea, jos vaikka joku liikkeistä olisi se oikea, jonka sanoisin ääneen kolmen sekunnin päästä niin se into ja rakkaus vaan tehdä temppuja herkkujen ja huomion toivossa on jotain liikuttavaa. Kyllä mun vanhus vaan on <3.
Noin niin kuin muuten elämäämme on kuulunut pitkät lenkit (vaikka äsken kirjoitinkin että ei inspaa, mutta toisinaan on pakko toisinaan tuntuu kuin maastot loppuisivat kesken), luiden pureskelu ja sohvan valtaus. Niin ja mie olen yrittänyt aina pikkuhiljaa opetella yhä enemmän tästä raakaruokinnasta, mutta vissiinkin koirien kunnosta päätellen ihan hyvin menee. Mitä nyt annoskokoa voisi ehkä pienentää, tai vaihtoisesti syöttää vähemmän energisiä lihoja, koska Pyrri on saanut massaa aikalailla ja Paavo on suorastaan lihava.
Muutenkin ajattelin jos nyt vain aikaa on, aktivoitua blogin kanssa. Minusta on vaan ihan hirveännäköistä, kun kuvia ei ole tarjota, tekstissä harvemmin käytän mielikuvitusta joten onhan tämä vähän raskasta luettavaa.
Ensivuoden suunnitelmia olisi muutenkin, että vihdoin ja viimein liityn rotuyhdistyksiin ja kennelliittoon. Tämä idea syttyi ihan vaan siitä, kun täysin pikkukoiratyttömäisenä sain piiiiiitkästä aikaa koiramme - lehtiä käteeni. Kolusin lehdet seuraavana päivänä alusta loppuun läpi ilman taukoja. Jokin siinä tunteessa vaan vetosi ja haluan kokea sen useammin kuin kerran pari vuodessa.
Ego olisi tarkoitus viedä mh-luonnekuvaukseen. Vähän olen kaavaillut joskos kävisin springereiden leirillä (Eköstä vaan semmoinen järjestetä tänäkin vuonna?) ja jos paikkoja olisi tuolle raidalliselle niin sinne vaan.
Olen myös vakaasti päättänyt, että Ego saa tehdä tuttavuutta edes sen yhden kerran lammaksiin. Missä ja milloin en tiedä.
Paavon kanssa ollaan taas opeteltu noutoa ihan uudelleen alusta asti. Joskos joku/jotkut veisivät Paavon ensivuonnakin mettälle ihan vaan vaikka huvin ja urheilun kannalta. Mejäkin olisi tosi kiva kokeilla ihan kaikkien kolmien kanssa, mutta pitäisi löytää pari muutakin metsässä samoilemisesta innostunutta niin kynnys veren ostamiseen, metsään ajamiseen, verinen rätti perässä metssäs kulkemiseen, seuraavana päivänä samoille mestoille ajamiseen ja pienen hetken koirien kanssa metsässä rämpiseen ei olisi niin suuri jo pelkästään ajatustasolla.
Ideoitahan siis olisi vaikka millä, mutta valitettavasti vuorokaudessa ei ole tunteja kuin 24 ja päiviä viikossa 7. Näillä mennään mitä on annettu ja katsotaan mihin se riittää.
