4.3.2014

käytöstavat kunniaan ja sitten toimintaan

Kuvan (c) Heidi Utriainen
Olen aina ollut sitä mieltä, ettei Kuopio monista koiraharrastajistaan huolimatta ole mikään koirakaupunki. Yhtenä hyvänä esimerkkinä voin sanoa hallin rakentamisen vaikeuden, mutta näin arkipäiväkoiranharrastajan elämäkin tehdään välistä melkoisen hankalasti ja parhaillaanhan täällä käydään kiivasta keskustelua koiraveron ottamisesta takaisin. Tässä olisi aihe, johon voisin paneutua ihan huolella, mutta sanottakoot, että ei tuu onnistumaan. tai jos onnistuu minä kyllä haluan rahoilleni vastinetta. Noita koirankakkaroskiksia kun ei näillä huudeilla ole mitenkään liikaa, koiramaastoja talvisin on ihan naurettavan vähän (no jäillä, ja sielläkin sitten missä latuja ei ole, siis missä?) ja mitä näitä nyt on.
Aiheeni ei nyt kuitenkaan koske veroja ja elämän hankalaksi tekemistä vaan ihan tavallisia tallaajia, niin koirallisia kuin koirattomiakin.

Meillä oli tuossa jokunen hetki sitten pyrrikohtaaminen ja hallillehan tietenkin käveltiin kurakelista huolimatta. Ensimmäinen verenpainetta nostanut kohtaaminen sattui melkein heti kotioven sulkemisen jälkeen, kun kaksi nohevaa pikkupoikaa heittelevät kivillä EGOA. Voin sanoa, että pikkupojilta olisi henki pois tässä kohtaan, jos paikalla ei olisi ollut muita, mutta yritin parhaani mukaan murhata pojat katseella ja naamapunaisena huutamalla. Joo, en pidä "hyvin käyttäytyvistä" muksuista sitten ollenkaan.
Seuraavana olimmekin ylittämässä tietä ja tien ylitys on pitkä prosessi ,kaiken kaikkiaan kun siinä taitaa olla neljä vai kuusi kaistaa... joka tapauksessa valot kerkesivät vaihtua punaisiksi minun ollessa viimeisen kaistan kohdalla ja eräs arkipäivänsankari päätti huomauttaa minulle asiasta ajamalla muutaman millin päähän jaloistani samalla näyttäen punaista valoa. Siitä kulmasta kuski ei todellakaan huomannut missä koirani liikkuivat ja yleensä koirani ovat minun molemmin puolin. Tällä kerralla onnekseni molemmat koirat olivat juuri tuolla toisella puolella, joten selviän tällä kertaa vain jossittelulla, jos koirani olisikin ollut auton ja minun välissä... Tyydyin mulkaisemaan kuskia pahasti, jos olisi ollut aikaa olisin ehkä mennyt kuskillekin pitämään pienoiset saarnat, milloin saan ylittää tietä ja että ne valot _olivat_ vihreät, kun astuin suojatielle.
Viimeinen näytös olikin sitten lenkin loppupuolella kun setämies oli lenkittämässä leppoisen näköistä spanieliaan. Mitäpä vielä, annetaan koiralle vähän löysää hihnaa ja ykskas bongaankin clumbin Paavon kimpusta. Miehestä tilanteessa oli jotain huvittaa aina siihen asti, kunnes saatoin sylkeä pari kaunista sanaa koirasta ja poistuin paikalta pikaisesti, koska olin jo myöhässä.

Tapaaminen itsessään oli pikainen, yllä otettu kuva on tapaamiselta. Hieno ja edustava. En voi ymmärtää, miten Ego ei ole jo muotovalio...

Mutta sittenpä tullaankin viime keskiviikkoon ja aamulenkkiin. Jälleen yksi ihanan vastuullinen koiranomistaja päästää räyhäävän koiransa omieni iholle ja liukkaankelin ansiosta Ego sitten kompuroi ja ontui loppumatkan. ARVOSTAN.
Ja nämä koirien päällekäymiset ovat täällä päin, jos nyt ei jokapäiväistä niin ainakin, enemmänkin sääntö kuin poikkeus. En itsekään omista mitään kovin sosiaalista kukkahattukoiraa, mutta se on minulla sentään hallinnassa ja vapaanaollessa samantien kytkettävissä jos tarvis vaatii. Mikä siinä remmin lyhentämisessä ohitustilanteissa on niin vaikeaa? Tai jonkin sortin melkein kouluttaminen niin, ettei vieraan koiran kimppuun tarvitse hyökätä? Tai se kytkettynä pitäminen jos koiralla on tapimusta hyökkäillä muiden päälle (näitä tarinoita riittäisi ja yhdet housuni ovatkin eräästä yhteenotosta repaleiset, kun omistajalla ei ollut mitään kiirettä tulla paikalle, sillä mullahan oli homma hallussa...) tai ainakin vieminen jonnekin sellaiseen idioottivarmaan paikkaan, jossa ei ole muita koiria, varmasti ikinäkoskaanmilloinkaan?

Kiitos ja kumarrus.

Minun piti tähän myös kirjoitella vähän 2014 tavoitteista, mutta ne jääkööt toiseen kertaan, en nyt näköjään saa mitään fiksua ulos ajatuksistani. Huomenna taas reeneihin. Sitä päivitystä odotellessa.

3 kommenttia:

  1. En voi olla ottamatta kantaa tähän postaukseen, sen verran sapettaa ohitukset. Eilen oli taas yksi hyvä kohtaaminen, onneksi itse olin liikkeellä ilman koiria ja seurasin tilannetta sivusta. Lopputulemana kuitenkin, että vanhalle papparaiselle oli ilmeisesti kädessä oleva tupakka arvokkaampi, kuin koiransa hihnan lyhentäminen, että sen koira kävi kaksi kertaa ärhentelemässä toisen koiran naamalla. Toisen koiran omistaja ei sanonut mitään. Mun olisi hirveästi tehnyt mieli sättiä sitä papparaista, että pitää koiransa kurissa..

    Jos ihmiset tietää, että niiden koirat hyökkii toisia koiria kohti, niin miksei ne vaihda tien puolta? Tai tee jotain kouluttamisen eteen niin kuin mainitsit. Kuvitteleeko ne et jos se vastaantuleva koira on kiltti, niin niiden koira ei hyöki?? Niin ärsyttävää. Ei jää muuta vaihtoehtoa itselle kuin tulkita vastaantulevan koiran eleitä ja vaihtaa puolta / mennä pientareelle tms aina kun vähänkin näyttää siltä.

    Tästä ei nyt ollut mitään apua, mutta tiedän tunteen! Yritä siinä sitten harjoittaa mielen malttia, että omat koirat pysyisi rauhallisena kun savu nousee korvista toisten toimien/toimettomuuden vuoksi.. Onneksi edes jotkut tajuavat, ettei me haluta haistella kun mulla on koirat lähellä (löysässä hihnassa), olen itse omien ja vastaantulevien välissä ja palkkaan koiria tiheästi tässä vaiheessa. Jos ei näistä eleistä tajua, niin sit on jo pahasti vikaa toisten eleistä lukemisessa. Tarvittaessa toki sanon nätisti tai rumasti ettei meidän koiria haistella. Ja viime tipassa: "Älä päästä sitä!" jollei muu mene perille.

    Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  2. Minua ehkä myös eniten nyppii ihmisten outo asenne tai... siis jos oma koirani jostain syystä keksii (siis puhun Paavosta), että vastaantuleva täti on tosi kiva ja päättäkin mennä nuuhkimaan tätiä, on minulla reaktio ensimmäisenä pahoitella tilannetta. Vaikkei mitään sattuisikaan, mutta yleensä tilanne on niin nopea, että siinä vähintäänkin säikähtää, kun iloinen spanieli on nuuhkimassa haaravälissä...
    Täällä päin ei pyydellä anteeksi, pahoitella, kysytä kävikö kuinkaan, you name it. Täällä poistutaan paikalta. Yleensähän noissa hyökkäksissä selvitään säikähdyksellä, mutta olisi silti aika kiva nähdä omistajan edes pikkaisen olevan nolona ja huolestunut toisesta osapuolesta. Tekisi minuun vaikutuksen ja saattaisin jopa leppyä ja olla melkein ymmärtäväinen, koska sattuuhan näitä...

    VastaaPoista
  3. Vähän aika sitten käytiin pitkästä aikaa vähän kaupunkimaisemmassa ympäristössä lenkillä ja kas, hetihän siellä joku mamin kiltti labbis yritti tulla päälle :/ muistin taas miksi inhoan kaupunkilenkkeilyä. Remuhan ei todellakaan näissä tilanteissa jää ihmettelemään, että mitä tuo vaahtoaa, vaan takaisin vaan samalla mitalla. No, onneksi tällä labbiksella ei kantti riittänyt tulla iholle asti (se oli siis irti ja mulla pojat kiinni), mutta noista tapahtumista jää aina jotenkin niin paha maku, kun musta tuntuu, että mun pitäisi jotenkin saada ne estettyä tai edes se, että omat koirat menee siihen rähinään mukaan. Tipin saisi vielä pidettyäkin rauhallisena ja käskyn alla, mutta sitten kun Remu aloittaa, niin Tip tuumii, että kaikki vaan mukaan..

    Niin ja mua ärsyttää myös ne ihmiset, jotka koiriensa kanssa vaan lähestyy ja lähestyy, vaikka kuinka yrität ryhmittää omat koirat kauniisti sivulle, siirtyä ojan puolelle kävelemään, sanoa kuuluvasti koirille "nyt mennään ohi" jne. jne.

    Onneksi meillä täällä kotiympäristössä tulee muita koiria ja ihmisiä vastaan pari kolme kertaa vuodessa :D ja treenipaikoilla yleensä ei oo ongelmia päälle karkailevien koirien kanssa.

    VastaaPoista