3.1.2014

En mä oo juurikaan muuttunut, ehkä kasvanut vaan vähän, mut vaan vähän

Mistä on pienet Elvikset tehty?
Suuresta egosta, pohjattomasta vatsasta,
söpöistä kiharoista, kovasta äänestä
ja tietysti keinuvasta lanteesta.
Lisäksi ripauksesta itsepäisyyttä ja hypysellisestä sokeria.
Niistä on pienet Elvikset tehty.


Kuvan (c) Tiina Janka
Muistan kun reilu kymmenen vuotta takaperin vanhempani astelivat huoneeseeni, osoittivar ystäväperheemme Eppu-koiraa (Jangas Blame The Dog) ja kysyivät, tuommoisenko minä nyt oikeasti haluan. Ja minähän halusin. Epun kasvattaja olikin juuri käyttänyt nartunsa, Katin, astumatkalla Ruotsissa ja meille luvattiin urospentu, jos niitä vain syntyisi ja vieläpä riittävän monta.
Tasan kymmenen vuotta sitten maailmaan syntyi Jangas C-pentue. Ja uroksiahan sieltä sitten vain tulikin, peräti neljä kappaletta ja me jäimme vain odottamaan, kuka pojankoltijaisista tulisi meille.
Kävimme jopa itsekin, vielä tuolloin, Turussa asuvan kasvattajan luona pentuja katsomassa ja minä olisin kyllä voinut jäädä pentulaatikkoon asumaan.
Lopulta pentutestien jälkeen saimme tietää, että koko perheen suosikki pentulaatikkonimeltään Tupla, tulisi perheeseemme minun ihka omaksi koiraksi. Elvis- nimihän oli perheellemme selvä jo ennen kuin edes tiesimme tulevan koiramme rotua, tai tulisiko meille edes koko koiraa. Rodun valitseminen kun ei ollut mikään silmät kiinni koirakirjaa selatessa ja sormi jollekin sivulle - valinta. Tarkkaa hommaa ja voin sanoa, että walesi on todellakin koko perheen koira, jonka kanssa voi harrastaa lähes mitä vain ja jonka kanssa on ollut helppoa päästä lajiin kuin lajiin sisälle.

Elvis vain on Elvis. Vaikka Elvis on ollut sanan jokaisessa merkityksessä helppo, on herrassa ollut aina omat oikkunsa. Muunmuassa trimmaus ilman dramaattista uikuttamista ja teatraalisia pakoyrityksiä on alkanut luonnistua vasta ihan viime vuosina. Vaikka Elvis on kaikkien kaveri, on myös asioita, joiden kaveri Elvis ei ole. Ei kavereiden- kriteerit vain Elvis yksin tietää.

Nykyisin Elvis viettelee eläkepäiviään äidin luona. Ei kuitenkaan niin kaukana, etteikö me nuorempien otuksia kanssa moikattaisiin harmaantuvaa vanhusta ainakin kerran viikkoon. Ja aina Elvis on tyytyväinen, kunhan hänet huomataan ja eityisen tärkeää on saada kehuja, kun Elvis vastaantullessa kantaa ylpeänä omaa pehmopandaansa. Rapsutusten aikana päällä puskeminen kuuluu Elviksen tavaramerekkeihin ja nykyisin myös ölinä ja kainaloon painautuminen kertovat koiran tyytyväisyydestä.
On Elvis välillä päässyt myös agiradalle ja vaikkei vauhtia hurjasti olekaan (mutta ei Eevistä silti kyllä kymmenenvuotiaaksi uskoisi) niin intoa ja paloa lajiin löytyy yhä. Ei sen väliä pitikö mennä hyppy vai aa vai putki vai se kulmasta löytynyt pöytä - kunhan vain näkee sen koiran hurrrrjan suuren ylpeyden itsestään.
Olipa Ellu päässyt tänävuonna päässyt lintumetsällekin, mitä nyt veljeni naureskeli, että alkupäivän innostuksen jälkeen Elvis olisi mielummin nukkunut pehmeässä sammalkasassa kuin jatkanut tarpomista. Ehkäpä ensi syksyksi laitan Elviksen ja äidin kuntokuurille ennen tositoimia (:
Synttärisankari odottamassa synttärikakkuaan


Lyhyesti voin sanoa, että nämä 10 vuotta ovat olleet rakkautta vain.

Onneksi olkoon kaikille C-pentueen pojille! Ja kiitokset Tiinalle tästä(kin) ihanasta persoonasta. Valintasi osui oikeaan, kukaan muu ei voisi olla enempää Elvis, kuin Elvis. Toivottavasti saamme nauttia vielä monet maksalaatikkokakut Elviksen kunniaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti