Ajattelin ensiksi tehdä jonkun tosi hienon tiivistetyn pätkän pelkästään kera kuvien, mutta jos et halua lukea pitkää sepustusta lähes yksityiskohtaisesti selitettyä tarinaa, kuinka mun pojat ovat vaan kerta kaikkisen mahtavia niin tässäpä olisi alkuun tiivistys alla olevasta tekstistä, jonka voit skipata hyvillä mielin ja siirtyä suoraan kuviin. Tai sitten skippaat tiivistelmän ja siirryt vain suoraan kuviin.
Pari viikkoa takaperin Ego oli mun kanssa treeneissä, meni just niin hyvin, ettei kattella kisoja kuin vasta sitten, kun molemmat meistä löytävät sisäisen rauhan radalla. Hyvinkin verinen reikä ranteessa ja Egon kiljuminen kun ohjaaja vahingossa astuin pörriäisen päälle ovat hyviä esimerkkejä treeneistämme. Toisaalta loppuun tehtiin niin uskomattomia pätkiä, että toivo elää silti yhä!
Viikko takaperin molemmat jätkät olivat messissä. Oltiin oltu mökillä päivällä ja treenien jälkeen palattiin takas. Näistä treeneistä löytyy kuvia alta. Egon kanssa otettiin kontakteja ja keppejä ja oltiin molemmat ihan pihalla. Paavon kanssa sen sijaan tykitettiin agirodun minien kisaavien alkua... Paavo oli upea ja ohjaaja sai kehuja radanlukutaidosta ja liikkumisesta (kuvista ei tätä uskoisi).
Pari päivää sitten tapahtui jotain semmoista, jota olen toki pitänyt mahdollisena, mutta en koskaan uskonut sen oikeasti tapahtuvan. Lähtiessäni Reiskaamaan kävin heittämässä pojat äidin luokse ja lähdin viikonloppua viettämään toisaalle. Illalla äidin tullessa kotiin, etuovi oli ollut auki ja talo tyhjä. Tarina kuitenkin päättyy lyhyeen, kun soittaessani Kuopion löytöeläinkotiin puhelimessa nainen naureskelee, että siellähän ne kaikki kolme. Onneksi. Tarinan iloinen puoli: hoitajan mielestä Ego on yksi kauneimmista näkemistään koirista. HAH.
TÄHÄN LOPPUU TIIVISTELMÄ
Toivottavasti en toista itseäni, mutta aloitetaan parin viikon takaisista treeneistä, jotka kävin sujuvasti vetämässä raidallisen kanssa.
Paavo kun oli onnistunut liukkaalla lattialla telomaan jalkansa, joten kentälle ei ollut sinä ilta asiaa.
Ja miten meni pyrrin kanssa? No just niin hyvin, että me ei olla menossa kisoihin ennen kuin molemmat meistä ovat löytäneet sisäisen Fengshuin... Tuloksena kun oli ohjaajalla oikein nätti reikä ranteessa ja uusia kivoja reikiä housuissa sekä koiran jalan päälle astuminen. Se jalkajuttu tosin on lopputreenien tarina.
Rata ei ollut vaikea. Semmonen ööh... oisko seittemällä esteellä tehty 21 esteen rata. Ja siihen kun lisäsi, et aina ei vaan voi olla täysin skarppina niin päätin sulavasti pätkittää radan (ihan vaan, kun kepit olivat osana rataa)
Ja eihän se ihan mennyt kuin oppikirjoissa. Egossa kun on se yks pikku juttu -> Se ei toimi kuin spanieli, jonka saat heittää kädellä vaan sulla pitää olla se perhanan käsi koko ajan ojolla ja se koko kämmen mukana, pelkkä sormella osoitus ei riitä.
Siihen sitten se päättäväisyys, mähän kerkien tonne, ilman että alkaa rynniä. Sitten pitää olla rauhassa kun koira kuola valuen, hampaat verillä ja hullun kiilto silmissä kyselee mihis sitten, vaikka omasta mielestä ihan selkeästi huudat, että kiipeä sille aalle urpo.
Joo, aa oli semmonen juttu, mihin ei haettu silleen JEE AA. Siis what? Onko mulla koira, jonka kanssa ei tartte harjoitella, että sen kontaktin voi ohittaa/vaikka kontakti on radalla, sinne ei tartte rynniä toiselta puolelta kenttää? Joo on mulla, ainakin silloin, kun aan alla on semmonen mörkö kuin putki. Ja putkeen ei tartte rynniä, silloin kun se päällä on mörkönä aa.
Noh sitten alkoi sujua. Mie hengittelin syvään, laskin miljoonaan ja päätin että selvitään johonkin asti. No selvittiin puoleen väliin asti ihan loistavasti (Ego haki edellä esteitä), kunnes tuli se lyhyt tilanne, kun koira joutui kysymään MIHIN. Ihan hetki, ei juuri havaittava, mutta semmonen, että koira hyppäsi ohjaajan liikeradalle kun oli hypätessä pohdiskellut mihin suuntaan ja tsädäm, Mie astun Egon jalan päälle. ja siitäkös melu alkoi. Siinä sitten hetki liikuskeltiin ja ihmeteltiin kävikö pahasti, mutta kun oltiin mukamas päätetty, ettei me oteta enää mitään niin johan Ego alkoi hyppiä' ja pomppia ja juosta oma-aloitteisesti puhdasta ravia... Noh hetki autossa ja sitten päätettiin, että juostaan samainen pätkä ilman rimoja, jos koira liikkuu normaalisti.
Ja liikkuihan se. Hyvä niin, koska tehtiin ihan uskomattomat pätkät!
Viimeviikolla mulla oli sitten molemmat pojat messissä. Oltiin myös samalla mökillä Jannin paimentimien kanssa (taita löytyä kohdasta eppu & co). Paavo pääsi radalle, Ego pääsi veivaa keppejä ja puomia.
Egon kanssa meni vähän jotain sinne päin. Mie yritin keskittyä vaan sisäiseen rauhaan.
Paavon kanssa meni hienosti! Ratapätkä oli agirodun minien kisaavien pätkästä ja rataa tehtäessä kattelinkin, että nyt näyttää tutulta. Olinhan sentään puolet päivästä ollut kyseisellä radalla tuomarisihteerinä....
Ensimmäisen kiekan jälkeen kommentti oli, että mullon ihana radanlukutaito. Tai siis, siinä missä muilla piti vähän fiksata muutama ohjauskuvio ja selittää, että rataa ei aina voiteta minimimetreillä vaan sillä nopeimmalla ajalla... Hengähdystauko ja sitten takas radalle.
Sujui. Paavo kääntyi uskomattoman hyvin silleen siivekkeen ympäri 360, mutta se ei sinäänsä ollut ihme, kun pääsin vaihtamaan aalla, koiran mussutellessa makupaloja, puolta ja niistämään. Mutta jos homma olisi pitänyt tehdä toiselta puolelta sylkkäriveivaamisella tai muilla kikkakkolmisilla niin heh. Pitänee ruveta treenaa jotain sylkkäreitä ja muita vähän enempi, koska kyllä se Pulla osais kääntyä tiukasti, mutta kun mun mielestä on kivempi olla jarruttelematta koiraa ja yrittää kääntää koiraa kuin pöllö päätä, ei vaan tunnu luonnolliselta ja _hauskalta_.
Tällä viikolla olis ollut meidän treenivuorolla möllit ja sehän ties mölleissä töissä oloa ja ilmaisia startteja. No kun kerta ohjaaja oli töissä päässyt ylitöiden makuun niin sillä linjalla jatkettiin myös torstaina. Ja siihen se tarina loppui. Ei menty ei agittaa torstaina, vaikka vakaa aikomus oli viedä kaik' kolme johonkin luokkaan.
Perjantaina lähdin sitten kohti Vesantoa ja Reino- ja Aino MM-futisturnausta. Ennen lähtöä heitin pojat mammalle ja siitä sitten reinot jalkaan ja menoksi. Illalla töiden jälkeen äitiä olikin koittanut kiva pikku ylläri. Puhelu alkoi jotakuinkin näin
1) Toitko koirat tänään tähän minun luokse? (kyllä, kyllä toin)
2) Jaa no, koiria ei näy missään ja etuovi oli auki lähtieesä.
Siispä pari puhelua ja ONNEKSI kaikki kolme poikaa olivat kiikutettu kerralla Kuopion löytöeläinsuojaan. Siinäpä sitä olisikin ollut, jos olisi käynyt ilmi, että vain osa porukasta on löytynyt... Ongelmahan hakemissa oli se, että minä olin toisaalla ja äidillä ei ollut autoa käytössä. Siispä taas parit puhelut ja onneksi kaverini suostuivat kiikuttamaan äidin poikien luokse ja karkulaiset takaisin kotiin. Äitini oli pakko soittaa vielä erikseen, kuinka löytökodin täti oli ihastellut Egon ulkonäköä, eikä ylläriylläri ollut koskaan aiemmin nähnyt lk. pyrriä.
Että siinäpä näitä viime aikaisia tapahtumia. Pidetään peukut pystyssä, että tämä kuumeeni laskisi ennen torstaita.
Huomatkaa, se menee ALASPÄIN eikä ole hyppäämässä pois!
Mitkä kontaktiongelmat? Aina ei vaan kerkee.
jos ego yhtään tulee siskonsa jalanjäljissä (olettaen et se oli ego, joka ovet avasi) niin voin kertoa ikäväkseni, että kuten esim. pelot koirilla, niin nuo ovien (ja monen muun) avaamiset tuppaavat yleistymään kovaa vauhtia!
VastaaPoistanimim. ikean porttia se ei vielä osaa avata..