Agilitaajista on moneen!
Ensiksi pitäisi löytää se sisäinen Usain Bolt, jotta hommasta voi edes teoriassa tulla yhtään mitään. Kannustuspuheet pidetään jalkapallovalmentajia siteeraten. Kun treenit alkaa, käykin ilmi, että tänään harjoitellaan valssaamista. Tanssikengät siis jalkaan ja toivoa sopii, että rytmi löytyy verestä.
Mie sainkin siis tikuttaa jaloillani valssiharjoituksissa (joo en tosiaankaan olisi koskaanikinämilloinkaan tehnyt niin montaa valssia peräkkäin, ellei olisi pakko) sen minkä jalkani sallivat ja siinä menossa olisivat jääneet jalkoihin itse Marcus ja Karen Hiltonkin.
Eikä urheilulajien sekamelska suinkaan tähän agilityssa lopu. Jo pelkästään viime treeneissä valssailun jälkeen sain täpärästi korjattua tilanteen hienolla blokkauksella (kunnia kuuluu koiralle, joka ei edes siinä tilanteessa tipauttanut rimaa)! Että pitäisiköhän tässä alkaa täyttää hakemusta Kuopion Steelersseihin?
Niin ja aluksi varmistaessa, että koira varmasti tajuaa kaartaa käteeni, käteni vispasivat enemmän kuin tennispelaajalla. Että silleen.
Juu ei. Agility on kaukana urheilusta.
Ps. Paavo oli ihan mahtis [no vähän kaarrateltiin ylimääräisiä mutkia] taas vaihteeksi.
25.5.2011
17.5.2011
Onneks meillä on tatsii
En ees mainitse mitä viikonloppuna tapahtui, sillä mulle riitti pelin katsominen ja tyytyväisenä nukkumaan meneminen ja se siitä. Ymmärsn melkeen maanantain, mutta että asiaa hehkutetaan ja puidaan yhä? Joo, kiitti hei.
Joo, mutta sitten koiriin tai lähinnä Paavoon ja agilityyn.
Viikonloppuna tosiaan oli täällä Kuoppiossa kisat ja arvatkaa kuka missas ilmoittautumisen? No en minä ainakaan. Enkä suinkaan missanut Mikkelinkään ilmoittautumista tai Kajaanin [okei puol tuntia viel aikaa...] ja kattelin kalenteria et MAANINGAN kisoihin ens kuun puoles välis ois viel mahkui ilmoittautua...
Siis Kuopion jonkun kolmosten radan alku oli aiheena, ja päästäiskö jooko jo kisaa Pullan kanssa kolmosiin? Takakierrot oli osittain teemana ja sit viel kahden esteen välistä pyrähdys. Ja mitä tekee Paavo? Jos ihan ensimmäistä "täh, mikä takanakierto?" - jäätymistä ei oteta niin puhtaastihan ne hommat taas hoidettiin. Lopputreenit menikin sitten lähinnä hioessa mutkia pieniksi niin ettei vauhti kuitenkaan kärsisi.
Radalla tosiaan oli muutama mukava harjoittelukohta. Aluksi oli neljän esteen aikana kolme takaakiertoa, jotka Paavo suoritti upeasti, vitos este oli putki, jonka jälkeen piti saada koira kahden esteen välistä suoraan seuraavalle hypylle ja siitä vielä yksi hyppy suoraan ja sitten käännös (takakautta) kasihypylle. Yllättäen sehän se mutka oli, joka "hieman" ensimmäisellä kerralla venähti.
Neuvo oli, etten jäisi "varmistamaan" esteiden välistä ohjausta vaan juoksisin jo seiskaa ennen vekkaamaan. Onnistui, mutta sittenpä tulikin ongelmia putkeen viennin kanssa, koska koira olikin vikkelämmin kasilla kuin kuvittelin ja ysi putki olikin sitte taas esteen toisella puolella (piirrän kun jaksan ja kerkeän pätkästä kuvan). Tähänpä ongelmaan olikin kouluttajamme ratkaisu backlappi, koska se oli viime viikon treeneissäkin onnistunut niin nätisti. Ja niin... Paavo ei vissiin ikinäkoskaamilloinkaan ole suorittanut 10esteen pätkää niin vauhdikkaasti, mutta samalla niin pienillä teillä.
On se helppoa, kun voi luottaa koiraa radalla: teinpä mitä vain, niin koira handlaa ja tekee mitä ohjataan.
Paavo on aika nami.
Piirtäjä huomio. Kolmoseste ei ollut noin kutosen edessä, vaan ohjaajalla(kin) oli melkein suoralinja juosta toi suora...
Ja Egon kuulumiset? Ollaan harjoiteltu seisomista. Aattelin mennä viikonloppuna mätsäreihin, jos vaan tohdin jättää säkkien mätkimisen välistä.
Joo, mutta sitten koiriin tai lähinnä Paavoon ja agilityyn.
Viikonloppuna tosiaan oli täällä Kuoppiossa kisat ja arvatkaa kuka missas ilmoittautumisen? No en minä ainakaan. Enkä suinkaan missanut Mikkelinkään ilmoittautumista tai Kajaanin [okei puol tuntia viel aikaa...] ja kattelin kalenteria et MAANINGAN kisoihin ens kuun puoles välis ois viel mahkui ilmoittautua...
Siis Kuopion jonkun kolmosten radan alku oli aiheena, ja päästäiskö jooko jo kisaa Pullan kanssa kolmosiin? Takakierrot oli osittain teemana ja sit viel kahden esteen välistä pyrähdys. Ja mitä tekee Paavo? Jos ihan ensimmäistä "täh, mikä takanakierto?" - jäätymistä ei oteta niin puhtaastihan ne hommat taas hoidettiin. Lopputreenit menikin sitten lähinnä hioessa mutkia pieniksi niin ettei vauhti kuitenkaan kärsisi.
Radalla tosiaan oli muutama mukava harjoittelukohta. Aluksi oli neljän esteen aikana kolme takaakiertoa, jotka Paavo suoritti upeasti, vitos este oli putki, jonka jälkeen piti saada koira kahden esteen välistä suoraan seuraavalle hypylle ja siitä vielä yksi hyppy suoraan ja sitten käännös (takakautta) kasihypylle. Yllättäen sehän se mutka oli, joka "hieman" ensimmäisellä kerralla venähti.
Neuvo oli, etten jäisi "varmistamaan" esteiden välistä ohjausta vaan juoksisin jo seiskaa ennen vekkaamaan. Onnistui, mutta sittenpä tulikin ongelmia putkeen viennin kanssa, koska koira olikin vikkelämmin kasilla kuin kuvittelin ja ysi putki olikin sitte taas esteen toisella puolella (piirrän kun jaksan ja kerkeän pätkästä kuvan). Tähänpä ongelmaan olikin kouluttajamme ratkaisu backlappi, koska se oli viime viikon treeneissäkin onnistunut niin nätisti. Ja niin... Paavo ei vissiin ikinäkoskaamilloinkaan ole suorittanut 10esteen pätkää niin vauhdikkaasti, mutta samalla niin pienillä teillä.
On se helppoa, kun voi luottaa koiraa radalla: teinpä mitä vain, niin koira handlaa ja tekee mitä ohjataan.
Paavo on aika nami.
Piirtäjä huomio. Kolmoseste ei ollut noin kutosen edessä, vaan ohjaajalla(kin) oli melkein suoralinja juosta toi suora...
Ja Egon kuulumiset? Ollaan harjoiteltu seisomista. Aattelin mennä viikonloppuna mätsäreihin, jos vaan tohdin jättää säkkien mätkimisen välistä.
10.5.2011
Everything should be made as simple as possible, but no simpler
Maanantait.
On ainakin tehnytolo siinä vaiheessa, kun hölkkäilee koirien kanssa jäähdyttelyjä.
Tänään agitreenejä oli vetemässä Jenni ja ratamme oli Savikon Sepon viikonlopun koulutuksesta.
Ja en voi muuta sanoa, kuin se tunne, kun huomaat osaavasi lukea koiraa. Rata oli 16esteen hommeli, tehtiin aluksi kahdessa pätkässä 1-10 ja 7-16 ja sen jälkeen viel posotettiin Pullan kanssa rata kerran läpi kokonaisuudessaan.
Ensimmäiset kolme estettä oli sijoitettu niin, että siinä oli harjoiteltava persjättöä. Siis sitä nopeampaa ja huomattavasti fiksumpaa persjättöä, joita jenkit vissiin tekevät. Mitään mullistavaa yksityiskohtaista selitystä en ala väkertää, jos joku haluaa tietää enemmän niin piirtelen sitten kaavioita ja selittelen, missä kohtaa pitää varpaat olla mihinkin suuntaan ja missä kohtaa pitäis olla jo käsi vaihdettuna ja mihin ehdottomasti ei saa mennä jättöä tekemään....
Onnistuttiin kolmesta ensimmäisestä ilman ongelmia ja alussa olikin ihan mahtavaa huomata, kuinka pystyin koirasta lukemaan milloin onnistuu ja milloin menee pipariksi koko roska (=kun jankattiin NELJÄÄ ensimmäistä estettä [putki suoraan syöttinä ja joku iloinen putkihakuinen spanieliotus kävi hieman nuuhkimassa putken suuta...] lopussa niin huomasin heti milloin koira on väärin aseteltu, milloin liikuin itse liian aikaisin, milloin liian myöhään... Sen vaan huomasin välittömästi.). Muita ongelmia ei vissiin siis ollutkaan kuin nelos hypyn takana kemaileva putki.
Lopussa olikin sitten sellainen kiva kohta, jonka tein (tai alussa lähinnä yritin) Paavon kanssa backlap:nä, koska muuten olisin joutunut pyöräyttää Paavon ahtaasti kolmakyyskyt ja sitä en suosittele maksille, etenkään niin huonosti kääntyvälle kuin Paavo.
Mutta joo... Miepä kerkesin sen verran liikkua esteen hypyn aikana, että Paavopa kiepsahtikin niin pienesti kuin pystyi pienestä välistä ja teki kivaa jälkeä. Harjoiteltiin sitten sitä suunnitelma aata ja maltoin pysyä riittävän pitkään esteen takana, jotta ulkokautta viilettäminen onnistuisi. Ja onnistuihan se. Paavo on mainia otus.
Paavo myös suoriutui radalla olleesta aasta erinomaisen hyvin, muutamasta muusta tiukasta kurvista, reagoi liikkeisiini ihan ilmiömäisesti, oli muutenkin niin varma radalla, että hei oikeesti. Ilmoittaisko joku meidät puolestani kisoihin, kun multa menee ilmot aina ohi?
Itsenäisesti veivattiin myös kepit ja kokeilin, miten Paavo kestää, että juoksenkin täysiä koiran ohi kepittäessä. Kestihän se, mitä nyt vähän saatiin kommenttia ohitustilanteessa.
Egon kanssa harjoiteltiin sivulle tuloa ja sen pojan on mahdotonta pysyä vieressä istumassa sekuntia kauempaa. Huoh. No mut hienosti tuntuu snurrailevan edessä ja sivuilla, jopa minun liikkuessa. Agissahan tämä toivottavasti tietää sitten ilmiömäisiä sylikäännöksiä?
On ainakin tehnytolo siinä vaiheessa, kun hölkkäilee koirien kanssa jäähdyttelyjä.
Tänään agitreenejä oli vetemässä Jenni ja ratamme oli Savikon Sepon viikonlopun koulutuksesta.
Ja en voi muuta sanoa, kuin se tunne, kun huomaat osaavasi lukea koiraa. Rata oli 16esteen hommeli, tehtiin aluksi kahdessa pätkässä 1-10 ja 7-16 ja sen jälkeen viel posotettiin Pullan kanssa rata kerran läpi kokonaisuudessaan.
Ensimmäiset kolme estettä oli sijoitettu niin, että siinä oli harjoiteltava persjättöä. Siis sitä nopeampaa ja huomattavasti fiksumpaa persjättöä, joita jenkit vissiin tekevät. Mitään mullistavaa yksityiskohtaista selitystä en ala väkertää, jos joku haluaa tietää enemmän niin piirtelen sitten kaavioita ja selittelen, missä kohtaa pitää varpaat olla mihinkin suuntaan ja missä kohtaa pitäis olla jo käsi vaihdettuna ja mihin ehdottomasti ei saa mennä jättöä tekemään....
Onnistuttiin kolmesta ensimmäisestä ilman ongelmia ja alussa olikin ihan mahtavaa huomata, kuinka pystyin koirasta lukemaan milloin onnistuu ja milloin menee pipariksi koko roska (=kun jankattiin NELJÄÄ ensimmäistä estettä [putki suoraan syöttinä ja joku iloinen putkihakuinen spanieliotus kävi hieman nuuhkimassa putken suuta...] lopussa niin huomasin heti milloin koira on väärin aseteltu, milloin liikuin itse liian aikaisin, milloin liian myöhään... Sen vaan huomasin välittömästi.). Muita ongelmia ei vissiin siis ollutkaan kuin nelos hypyn takana kemaileva putki.
Lopussa olikin sitten sellainen kiva kohta, jonka tein (tai alussa lähinnä yritin) Paavon kanssa backlap:nä, koska muuten olisin joutunut pyöräyttää Paavon ahtaasti kolmakyyskyt ja sitä en suosittele maksille, etenkään niin huonosti kääntyvälle kuin Paavo.
Mutta joo... Miepä kerkesin sen verran liikkua esteen hypyn aikana, että Paavopa kiepsahtikin niin pienesti kuin pystyi pienestä välistä ja teki kivaa jälkeä. Harjoiteltiin sitten sitä suunnitelma aata ja maltoin pysyä riittävän pitkään esteen takana, jotta ulkokautta viilettäminen onnistuisi. Ja onnistuihan se. Paavo on mainia otus.
Paavo myös suoriutui radalla olleesta aasta erinomaisen hyvin, muutamasta muusta tiukasta kurvista, reagoi liikkeisiini ihan ilmiömäisesti, oli muutenkin niin varma radalla, että hei oikeesti. Ilmoittaisko joku meidät puolestani kisoihin, kun multa menee ilmot aina ohi?
Itsenäisesti veivattiin myös kepit ja kokeilin, miten Paavo kestää, että juoksenkin täysiä koiran ohi kepittäessä. Kestihän se, mitä nyt vähän saatiin kommenttia ohitustilanteessa.
Egon kanssa harjoiteltiin sivulle tuloa ja sen pojan on mahdotonta pysyä vieressä istumassa sekuntia kauempaa. Huoh. No mut hienosti tuntuu snurrailevan edessä ja sivuilla, jopa minun liikkuessa. Agissahan tämä toivottavasti tietää sitten ilmiömäisiä sylikäännöksiä?
4.5.2011
3.5.2011
Ylös, alas, eteen, taakse
Kesätreenit alkoivat ja tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa.
Tutustuttiin ryhmäämme. Noh kaikki muut ovat minejä ja ongelmaksi jokainen listasi irtoavuuden. Sovitaan hyvin tähän jengiin Paavon kanssa :D.
Tehtiin sellainen "alkutestirata", joka kaikessa yksinkertaisuudessa oli juuri sitä, mitä en Paavon kanssa tykkää tehdä. Noh ohjaajalla oli vähän pehmennyt pää [aamulla kuntonyrkkeilyä ja treeneihin mentiin pyöräille, illasta sitten hölkäten pitämään yu-koulua ja siitä sitten agittaa. Kyllä hieman jo kaipasin saunaan menoa], joten en välittänyt vaikka rata tehtiin "perusnätisti".
Kuvittelin, että hommasta tulisi jotain katastrofin ja katastrofin väliltä, mutta mitäpä vielä. Radalla kyllä tunsi, että koira ei ihan hanskassa ollut, mutta radalla kuuluikin pääsääntöisesti posottaa niin lujaa kuin jaksoi eteenpäin (ainakin meidän tyylillä) ettei sillä ollut mitään merkitystä, miten hanskassa se koira oli.
Molemmilla kerroilla Paavo karkasi samaan väärään päähän putkeen, mutta muuten rata sujui mukavasti. Erityisesti kepit olivat niin makeet, että venähtäneet kaaret saivat anteeksi tämän kerran.
Ja sitten siihen "meidän tyyliin", miksi sain juosta koiran kanssa kilpaa, vaikka rata ei sinäänsä mikään suora ollut. Mie kuulemma ohjaan Paavoa proaktiivisesti, eli teen työt jo kolmea neljää estettä ennen ja sitten saan vaan antaa mennä. En tiennyt että tuolla olis joku termikin, mutta milläpä asialla ei termiä olisi tässä lajissa?
Kouluttajien kommentit proaktiivisenohjauksen lisäksi, olivat koirasta: se irtoaa, se liikkuu hyvin ja ennen kaikkea se kuunteli kivasti, vaikka takana joskus ohjasinkin.
Egon kanssa päätin treenata häiriön alla leikkimistä ja se pikkuinen on upea. Pallon perään juostiin tuhatta ja sataa, ja vaikka väliimme kerran erehtyikin tulemaan vieras koira, ei Ego välittänyt mitään häiriöstä vaan juoksi suoraan luokseni. Ehkäpä emme siis tule Egon kanssa painimaan samoissa ongelmissa kuin Paavon?
Tutustuttiin ryhmäämme. Noh kaikki muut ovat minejä ja ongelmaksi jokainen listasi irtoavuuden. Sovitaan hyvin tähän jengiin Paavon kanssa :D.
Tehtiin sellainen "alkutestirata", joka kaikessa yksinkertaisuudessa oli juuri sitä, mitä en Paavon kanssa tykkää tehdä. Noh ohjaajalla oli vähän pehmennyt pää [aamulla kuntonyrkkeilyä ja treeneihin mentiin pyöräille, illasta sitten hölkäten pitämään yu-koulua ja siitä sitten agittaa. Kyllä hieman jo kaipasin saunaan menoa], joten en välittänyt vaikka rata tehtiin "perusnätisti".
Kuvittelin, että hommasta tulisi jotain katastrofin ja katastrofin väliltä, mutta mitäpä vielä. Radalla kyllä tunsi, että koira ei ihan hanskassa ollut, mutta radalla kuuluikin pääsääntöisesti posottaa niin lujaa kuin jaksoi eteenpäin (ainakin meidän tyylillä) ettei sillä ollut mitään merkitystä, miten hanskassa se koira oli.
Molemmilla kerroilla Paavo karkasi samaan väärään päähän putkeen, mutta muuten rata sujui mukavasti. Erityisesti kepit olivat niin makeet, että venähtäneet kaaret saivat anteeksi tämän kerran.
Ja sitten siihen "meidän tyyliin", miksi sain juosta koiran kanssa kilpaa, vaikka rata ei sinäänsä mikään suora ollut. Mie kuulemma ohjaan Paavoa proaktiivisesti, eli teen työt jo kolmea neljää estettä ennen ja sitten saan vaan antaa mennä. En tiennyt että tuolla olis joku termikin, mutta milläpä asialla ei termiä olisi tässä lajissa?
Kouluttajien kommentit proaktiivisenohjauksen lisäksi, olivat koirasta: se irtoaa, se liikkuu hyvin ja ennen kaikkea se kuunteli kivasti, vaikka takana joskus ohjasinkin.
Egon kanssa päätin treenata häiriön alla leikkimistä ja se pikkuinen on upea. Pallon perään juostiin tuhatta ja sataa, ja vaikka väliimme kerran erehtyikin tulemaan vieras koira, ei Ego välittänyt mitään häiriöstä vaan juoksi suoraan luokseni. Ehkäpä emme siis tule Egon kanssa painimaan samoissa ongelmissa kuin Paavon?
26.4.2011
Se pistää miettimään, kun jotain yrittää ja silti ulos jää yhtenään
Joensuussa ois ollut kisat. Monen monituisen mutkan kautta onnistuin ilmoittamaan tosiaan itseni jollekin päivälle x, joka oli sitten (kiitoksia kovasti) lopulta vaihdettu lauantaiksi, vaikka oikeastaan olin ilmoittautunut perjantain kisat järjestävälle seuralle [juu, yllätyin kun huomasin, et kisat ovat Pe-la ei la-su, liian monimutkaista...] anyway, ei menty silti kisaamaan monestakin syystä ja yksi syy oli Paavon (ja juu Egonkin) terveys. Molemmat pojat olivat "hieman" sairaita ja tavaraa tuli ulos poikien molemmista päistä erityisesti Egolla koko perjantain ajan. Päätin siis, että jos töistä äidin luokse mennessä homma olisi vielä jatkunut [yötöitä] niin päivystävälle olisi koira(t) joutunut. Töistä tullessa vastaan tuli kuitenkin hieman virkeämpiä koiria ja päätin odottaa aamuun.
Molemmilla pojilla on vatsat edelleen sekaisin ja syytä tähän en tosiaankaan tiedä. No Ego nyt syö lenkkien aikana ties mitä roskaa, joten sen herran vatsan arvoitus olisi selitettävissä siinä, mutta että Paavokin. Ruokavaliokaan ei ole muuttunut koirilla tässä viime aikoina millään tavalla, joten jotenkin ruuan syyttäminen tuntuisi hieman oudolta. Miksi vasta nyt? Miksei jo vuosi tai kaksi sitten tai viime kuussa?
Muutenkin tämän kisaamisen aloittaminen joka vuosi tuntuu aika tuskaiselta. Nyt meni yhdet kisat ja seuran omatkin kisat menevät ohi suun, sillä tartteis tehdä 8tuntia töitä [tai vaihtoehtroisesti leivon 5pisteen edestä ja teen 3h töitä ja kisaan muutaman startin. Kai kakkosilla se kolme tuntia menee?] ja toisena päivänä olen luvannut olla erämessuilla järkkärinä. Juu enpä katsellut kalenteriin kun järkkärinhommia tarjottiin. On siis varmaan sanomattakin selvää, ettei varkauteen [sama viikonloppu] ole mitään asiaa ja... ARGH.
Viime vuonnahan me Paavon kanssa sairasteltiin kilpaa ja tammikuun sijaan taidettiin startata ekan kerran toukuun lopussa vai oliko peräti kesäkuun alkua?
Tänään kuitenkin uskalsin taas mennä hallille treenaa tavoitteena tehdä yksinkertaisia harjoituksia, jotta pyrrin itsevarmuus ja sitä kautta irtoavaisuus kasvaisi. Ja taas putkelle irtoaminen tai sen tajuaminen oli jotain käsittämättömän vaikeaa, sillä sen sormen tuijottaminen on kaikki kaikessa. Hyppyjä Ego hakee jo kivasti. Ei samalla intohimolla kuin Paavo, mutta edistystä on tapahtunut. Mutta sitten kun Egolla oli pallo suussa, herra irtosi ihan mihin vain osoittelin ja oli niiiiiiin tyytyväinen itseensä.
Tehtiin pienenpieni radan pätkä sisältäen 6hyppyä ja putken. Oli lieviä vaikeuksia nelos hypyllä sillä kakkonen ja kolmonen oli slaidaamista ja nelonen oli sitten jotain ihan muuta, ja kakkos-kolmos-väli vaati tarkkaa ohjaamista ja vientiä, joten nelonen ei vaan meinannut hahmottua kummaltakaan osapuolelta. Kun sitten saatoin muutaman kerran kohtaa hinkattua heittää pörriäisen hieman kauampaa kakkoselle niin, ettei minun tarvinnut tehdä ihmeellisiä mutkitteluja ja mennä pyrrin linjalle missään välissä kolmos-nelos-välillä, homma sujui ja vaikka linjaukset ja ennakoinnit olivat aika heikot, kääntyi koira pennin päällä. Näppärää. Ja nyt muuten onnistui leikka putkella!
Paavon kanssa tehtiin sama pätkä ja totesin, että hieman eritavalla ja -paikassa piti ohjata. Näppärää hauskaa ja helppoa. Tähän pätkään vaan lisättiin putken jälkeiset kuusi keppiä, jotka otus suoritti perin hyvin, nopeasti ja itsenäisesti. Ihan super.
Tehtiin myös piilotetuille putkille hakuja ja aaws. Olisin halunnut nähdä ilmeeni, kun Pulla rynni heti ensiyrittämällä oikeaan osoitteeseen, vaikka minä hieman luistin vastuustani viedä niin pitkälle kuin mahdollista. Paavo ei epäröinyt hetkeäkään minne mennä, vaikka mie jo lähdin seuraavalle etapille asemiin.
Otin vielä Egon ja hiottiin hieman 1-4 hyppyjä, jotta pystyin kehumaan oikeasti treenanneekin jotain.
Paavon kanssa käytiin tekemässä toisella kentällä oleva kiva luukuttelurata [lue: joku ykkösten rata ahtailla väleillä] ja noh... Kyllä se treeneissä osaa ja kuuntelee (KONTAKTIT!). Radan jälkeen tehtiin vielä kerran keinu itsenäisesti ja sen jälkeen sai Paavo tehdä kunniakierroksia vinkuva Matti Juniori suussaan.
Ylipäätään olen pistänyt merkille koirieni erilaisen tavan "leikkiä". Egohan rakastaa kaiken repimistä, mutta ei oikein ymmärrä lelu suussa/lelun perässä juoksemista (paitsi nykyisin tennispallon voi ottaa kiinni). Siksipä kun tennispallo on heitetty palkaksi, ei Ego Paavon tavoin näyttele koko maailmalle onnesta soikeana kuinka hieno lelu hänellä on vaan tulee luokseni ja tahtoisi kovasti taistella lelusta kanssani. Ja jos taistelua ei synny, voi mennä maahan makamaan ketarat ojolla ja keskittyä pallon tarkoin harkittuun tuhoamisoperaatioon. Paavo sen sijaan... Noh tekee kunniakierroksia ja nauttii palkinnostaan. Paavosta huomaa kuinka hauskaa lelun kanssa voi olla, kun taas Egon kanssa pallon repiminen on totista puuhaa.
Molemmilla pojilla on vatsat edelleen sekaisin ja syytä tähän en tosiaankaan tiedä. No Ego nyt syö lenkkien aikana ties mitä roskaa, joten sen herran vatsan arvoitus olisi selitettävissä siinä, mutta että Paavokin. Ruokavaliokaan ei ole muuttunut koirilla tässä viime aikoina millään tavalla, joten jotenkin ruuan syyttäminen tuntuisi hieman oudolta. Miksi vasta nyt? Miksei jo vuosi tai kaksi sitten tai viime kuussa?
Muutenkin tämän kisaamisen aloittaminen joka vuosi tuntuu aika tuskaiselta. Nyt meni yhdet kisat ja seuran omatkin kisat menevät ohi suun, sillä tartteis tehdä 8tuntia töitä [tai vaihtoehtroisesti leivon 5pisteen edestä ja teen 3h töitä ja kisaan muutaman startin. Kai kakkosilla se kolme tuntia menee?] ja toisena päivänä olen luvannut olla erämessuilla järkkärinä. Juu enpä katsellut kalenteriin kun järkkärinhommia tarjottiin. On siis varmaan sanomattakin selvää, ettei varkauteen [sama viikonloppu] ole mitään asiaa ja... ARGH.
Viime vuonnahan me Paavon kanssa sairasteltiin kilpaa ja tammikuun sijaan taidettiin startata ekan kerran toukuun lopussa vai oliko peräti kesäkuun alkua?
Tänään kuitenkin uskalsin taas mennä hallille treenaa tavoitteena tehdä yksinkertaisia harjoituksia, jotta pyrrin itsevarmuus ja sitä kautta irtoavaisuus kasvaisi. Ja taas putkelle irtoaminen tai sen tajuaminen oli jotain käsittämättömän vaikeaa, sillä sen sormen tuijottaminen on kaikki kaikessa. Hyppyjä Ego hakee jo kivasti. Ei samalla intohimolla kuin Paavo, mutta edistystä on tapahtunut. Mutta sitten kun Egolla oli pallo suussa, herra irtosi ihan mihin vain osoittelin ja oli niiiiiiin tyytyväinen itseensä.
Tehtiin pienenpieni radan pätkä sisältäen 6hyppyä ja putken. Oli lieviä vaikeuksia nelos hypyllä sillä kakkonen ja kolmonen oli slaidaamista ja nelonen oli sitten jotain ihan muuta, ja kakkos-kolmos-väli vaati tarkkaa ohjaamista ja vientiä, joten nelonen ei vaan meinannut hahmottua kummaltakaan osapuolelta. Kun sitten saatoin muutaman kerran kohtaa hinkattua heittää pörriäisen hieman kauampaa kakkoselle niin, ettei minun tarvinnut tehdä ihmeellisiä mutkitteluja ja mennä pyrrin linjalle missään välissä kolmos-nelos-välillä, homma sujui ja vaikka linjaukset ja ennakoinnit olivat aika heikot, kääntyi koira pennin päällä. Näppärää. Ja nyt muuten onnistui leikka putkella!
Paavon kanssa tehtiin sama pätkä ja totesin, että hieman eritavalla ja -paikassa piti ohjata. Näppärää hauskaa ja helppoa. Tähän pätkään vaan lisättiin putken jälkeiset kuusi keppiä, jotka otus suoritti perin hyvin, nopeasti ja itsenäisesti. Ihan super.
Tehtiin myös piilotetuille putkille hakuja ja aaws. Olisin halunnut nähdä ilmeeni, kun Pulla rynni heti ensiyrittämällä oikeaan osoitteeseen, vaikka minä hieman luistin vastuustani viedä niin pitkälle kuin mahdollista. Paavo ei epäröinyt hetkeäkään minne mennä, vaikka mie jo lähdin seuraavalle etapille asemiin.
Otin vielä Egon ja hiottiin hieman 1-4 hyppyjä, jotta pystyin kehumaan oikeasti treenanneekin jotain.
Paavon kanssa käytiin tekemässä toisella kentällä oleva kiva luukuttelurata [lue: joku ykkösten rata ahtailla väleillä] ja noh... Kyllä se treeneissä osaa ja kuuntelee (KONTAKTIT!). Radan jälkeen tehtiin vielä kerran keinu itsenäisesti ja sen jälkeen sai Paavo tehdä kunniakierroksia vinkuva Matti Juniori suussaan.
Ylipäätään olen pistänyt merkille koirieni erilaisen tavan "leikkiä". Egohan rakastaa kaiken repimistä, mutta ei oikein ymmärrä lelu suussa/lelun perässä juoksemista (paitsi nykyisin tennispallon voi ottaa kiinni). Siksipä kun tennispallo on heitetty palkaksi, ei Ego Paavon tavoin näyttele koko maailmalle onnesta soikeana kuinka hieno lelu hänellä on vaan tulee luokseni ja tahtoisi kovasti taistella lelusta kanssani. Ja jos taistelua ei synny, voi mennä maahan makamaan ketarat ojolla ja keskittyä pallon tarkoin harkittuun tuhoamisoperaatioon. Paavo sen sijaan... Noh tekee kunniakierroksia ja nauttii palkinnostaan. Paavosta huomaa kuinka hauskaa lelun kanssa voi olla, kun taas Egon kanssa pallon repiminen on totista puuhaa.
16.4.2011
Tästä kesä voi alkaa
Heippatirallaa ja sitä rataa.
Allekirjoittanut juhlisti tuossa hetki sitten viimeisen teinivuotensa aloitusta ja sen kunniaksi taisi nuppi olla sekaisin, että ilmoitin kuin ilmoitinkin Paavon Joensuuhun. En tosin sunnuntaille, koska luotto tohon koiraan on taas jossain puskassa piilossa.
Tulin tänne kuitenkin tarinoimaan enemmänkin tuota kesäkautta, nyt kun seuramme julkisti tulevat kesäkauden ryhmät.
Ohjaajana toimivat Tiitisen Jenni ja Miira Rokka. Jennihän olisi ollut meillä näin talvella, jos ryhmä olisi pysynyt koossa, mutta kuinkas kävikään... Tykkäsin hirveästi Jennistä kuitenkin ne pari kertaa, kun hää oli meillä alkutalvesta kouluttamasta ja odotan nyt että se piilossa oleva asennekin löytyisi sitten kesän aikana. Jennissä muutenkin on hyvää se, että hänellä itsellään on maksikoira, joten ei tarvitse välttämättä rautalangasta alkaa vääntämään miksi valitsin jonkun toisen reitin kuin pikkukoirilla...
Ja sitten Miira. Miirakin on ollut useasti meillä kouluttajana ja viime vuonnahan se oli Miira, joka järkkäsi ylimääräisen valmennuskerran kerran kuussa. Koska Miira [ja monet muut seuramme jackrussel-harrastajat] ovat aikoinaan aloittaneet harrastamisen walesilla, on hänelle ilo katselle, kuinka joku tuommonen luupääspanieli voi olla niin motivoitunut ja innoissaan tekemisestä. Paavon tekemisenintoa tosin moni muukin rodusta tietämätön ja rodunharrastajatkin ihailevat. Paavohan syttyy kaikelle alle sekunnissa, mutta se into myös voi katketakin ihan yhtä nopeasti. Motivoiminen on pitänyt opetella, eikä se motivoiminen vieläkään aina ihan hanskassa ole.
Ja mitä muihin ryhmäläisiin tulee?
Jos salapoliisintyöni ei ihan täysin väärässä ole, ollaan Paavon kanssa yllärylläri taas ainoat maksit ryhmässä rotukirjon ollessa 3/4xsheltti ja yksiö kääpiö villis. Sulaudutaan Paavon kanssa taas niin mahtavasti joukkoon.
Allekirjoittanut juhlisti tuossa hetki sitten viimeisen teinivuotensa aloitusta ja sen kunniaksi taisi nuppi olla sekaisin, että ilmoitin kuin ilmoitinkin Paavon Joensuuhun. En tosin sunnuntaille, koska luotto tohon koiraan on taas jossain puskassa piilossa.
Tulin tänne kuitenkin tarinoimaan enemmänkin tuota kesäkautta, nyt kun seuramme julkisti tulevat kesäkauden ryhmät.
Ohjaajana toimivat Tiitisen Jenni ja Miira Rokka. Jennihän olisi ollut meillä näin talvella, jos ryhmä olisi pysynyt koossa, mutta kuinkas kävikään... Tykkäsin hirveästi Jennistä kuitenkin ne pari kertaa, kun hää oli meillä alkutalvesta kouluttamasta ja odotan nyt että se piilossa oleva asennekin löytyisi sitten kesän aikana. Jennissä muutenkin on hyvää se, että hänellä itsellään on maksikoira, joten ei tarvitse välttämättä rautalangasta alkaa vääntämään miksi valitsin jonkun toisen reitin kuin pikkukoirilla...
Ja sitten Miira. Miirakin on ollut useasti meillä kouluttajana ja viime vuonnahan se oli Miira, joka järkkäsi ylimääräisen valmennuskerran kerran kuussa. Koska Miira [ja monet muut seuramme jackrussel-harrastajat] ovat aikoinaan aloittaneet harrastamisen walesilla, on hänelle ilo katselle, kuinka joku tuommonen luupääspanieli voi olla niin motivoitunut ja innoissaan tekemisestä. Paavon tekemisenintoa tosin moni muukin rodusta tietämätön ja rodunharrastajatkin ihailevat. Paavohan syttyy kaikelle alle sekunnissa, mutta se into myös voi katketakin ihan yhtä nopeasti. Motivoiminen on pitänyt opetella, eikä se motivoiminen vieläkään aina ihan hanskassa ole.
Ja mitä muihin ryhmäläisiin tulee?
Jos salapoliisintyöni ei ihan täysin väärässä ole, ollaan Paavon kanssa yllärylläri taas ainoat maksit ryhmässä rotukirjon ollessa 3/4xsheltti ja yksiö kääpiö villis. Sulaudutaan Paavon kanssa taas niin mahtavasti joukkoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)