Joo-o.
Olaan käytyy agittaa muutaman kerran tässä viimeaikoina. Pitäis vissiin alkaa suunnittelee treenejä, eikä vaan mennä sinne chillailee, mut näköjään ainakin toi pyrri tuntuu siitä huolimatta oppivan ihan mukavasti. Ainakin se on onnistunut sihtaamaan hampaansa käsien sijasta leluun, jos ei muuta...
Ollaan tehty Paavon kanssa ihan yksinkertaisia harjoituksia ja keskitytty siihen vauhtisuoran jälkeiseen elämään. Toisinsanoen ollaan treenattu niitä ykkösten asioita, joita me vielä ollaan... Alkanut tympäsee kommentit "ihan ootte kolmosten tasosia", kun vielä keikutaan ykkösissä ja tällä menolla ei sieltä noustakaan. No joo treenit menee hyvin ja Paavo on alkanut oppia kääntymään. Niinkin hyvin, että mun on jopa mahdollista vetästä koira just ennen estettä pois esteeltä. Saavutus sekin.
Egon kanssa ollaan ihan vaan opeteltu pitää hauskaa radalla, ja sitä koira kyllä osaakin tehdä. Juoksennellaan 1-4 esteen suoria tai vähemmän suoria miten sattuu ja välissä tehdään putkea. Viimeisin haastava ratamme olikin hyppy-ysikympin kulma ja suoraputki ja siitä ysikympinkulma ja esteen takaakierto. Hienosti meni. Oikeestaan haastavinta onkin saada toi koira juoksee niitä juoksusuoria. Se esteen takaakierto on niin paljon hauskempaa. Tutkimattomattomat ovat pyrrin tiet...
Lisäksi ystäväni pääsi myös agiradalle kerran. Raukka erehtyi ottamaan Egon, koska Egon kanssa ei juuri mitään vielä voi tehdä ja siihen kaverini mukaan hänen taitonsa riittävät [vaikka juuri se kouluttamaton koira vaikeinta mielestäni on ohjata ja opettaa...] Ego, yhden miehen koirana oli vähän toista mieltä asiasta ja itku oli valtaisa, kun olimme Paavon kanssa toisella radalla... Noh ehkä huomenna kaverini saa Paavoilla hetken ja avata maailmansa agilityn termistön pariin. Enhän minä toki yritä koirakuumeesta kärsivää kaveriani saada agilityihmiseksi... ehen.
19.1.2011
Jos onni potkii sinua niin anna onnille turpaan
Jooh. Sellasta tänään.
Ollaan siis hengissä, jos jota kuta sattuu kiinnostamaan.
Blogin päivittämättömyyden syy? Me ei olla tehty poikien kanssa mitään sellaista päivittämisen arvoista ja kamerani pysyy itsepintaisesti pimeänä [ja kyllä, olen muistanut ottaa linssinsuojan pois...] joten se siitä. Tekemättömyys on johtunut ihan jostain omastaan ja nyt kun alan olla taas oma ihana tavoitteellinen itseni niin oli aika jättää tunnemyllerrykset jonnekin menneisyyteen ja keskittyä elämääni: siis koiriin.
Uuden energian löytymisen mahdollistaa myös tieto siitä, ettei tätä hiivatin lukiotakaan ole juuri roskaakaan enää jäljellä [VIIKKO ja kokeet päälle. Namnam.]
Lisäksi sunnuntaina kävin hakemassa avaimet uutuuttaan kiiltävään seuramme halliin, mikä mahdollisti agilitytauon lopettamisen.
Me siis ihan vakavissamme mentiin hieman agittaa!
Egolle tää oli eka ihan oikea agitreeni kerta, mutta pojan asenne oli kyllä jotain ihan muuta. Todisteena käteni, joka oli ruhjeilla jo ennen treenien aloittamista. Pelkkä halliin meneminen oli kova juttu.
Aloitetaan kuiten supesspanieli Paavosta, joka oli juuri niin innoissan kuin kuukauden tauon jälkeen olettaa saattaa. Me ei silti sählätty. Tosin aluksi treenattiinkin vaan juoksemista niin lujaa kuin lähtee suoralla. Ja lähtihän se. Vaikeutettiin suoritusta ja lisättiin mukaan U-putken kautta hiukan vinolle hypylle ja suoralle putkelle. Vaikeaa. Not. Toiset meistä sai vaan seistä keskellä "rataa". No joo halusin itsekin vähän liikuntaa ja suurimmaksi osaksi juoksin kilpaa Paavon kanssa.
Stten pikkumies taitojaan näyttämään. Kädet saivat tuntumaa, mitä tulevan pitää. Voi jessus. Ego oli saanut hieman nähdä Paavon menoa ja oli siitä ihan fiiliksessä. Tehtiin hetki istu-maahan-harjoitusta ja paikalla oloa. Sitten juostiin namilautaselle ja lopulta namilautanen löyty parin esteen jälkeen. Ja sinnehän poika juoksi aina. Ja kun jatkoin juoksemista kahden muun esteen "taakse" [olin vielä puolessa välissä matkaani] niin Ego päätti tämän treenin lopussa että hän osaa jopa hypätä [rimat parissakympissä] ilman lautasia esteitä.
Seuraavaksi jauhettiin Paavon kanssa kerran puomia ja sen jälkeen siirryttiin kenttä kakkoselle, josta löytyi kivasti aa ja kepit ja pienen pieni radanpätkä [peräti viisi estettä].
Kepit tehtiin itsenäisesti, mutta ihan luvattoman hitaasti [lue=normivauhti...]. Aa oli jotain aivan... mieletöntä. Kuten puomikin kun sitä vielä kolmannella kerralla jauhettiin. Koira selkeästi etsi 2on2off-asentoa, mutta jatkoi matkaansa kun annoin luvan. Hitsit. Missä välissä? Ei se vaan kisoissa kyllä...
Egon kanssa otettiin putkea ja sinnehän poika sitten pienen keskustelun jälkeen [se putkeen astuminen oli jänskää, eri materiaalia ja silleen...] pieni piraija juoksenteli iloisesti putkeen yksikseen. Lopuksi vielä egon kanssa harjoiteltiin odottamista. Se meinasi pojalta käteen hyppimisen ohella unohtua.
Joten näillä eväillä jatketaan kohti tulevia koitoksia. Eiköhän me aktivoiduta tässä pikku hiljaa.
Ollaan siis hengissä, jos jota kuta sattuu kiinnostamaan.
Blogin päivittämättömyyden syy? Me ei olla tehty poikien kanssa mitään sellaista päivittämisen arvoista ja kamerani pysyy itsepintaisesti pimeänä [ja kyllä, olen muistanut ottaa linssinsuojan pois...] joten se siitä. Tekemättömyys on johtunut ihan jostain omastaan ja nyt kun alan olla taas oma ihana tavoitteellinen itseni niin oli aika jättää tunnemyllerrykset jonnekin menneisyyteen ja keskittyä elämääni: siis koiriin.
Uuden energian löytymisen mahdollistaa myös tieto siitä, ettei tätä hiivatin lukiotakaan ole juuri roskaakaan enää jäljellä [VIIKKO ja kokeet päälle. Namnam.]
Lisäksi sunnuntaina kävin hakemassa avaimet uutuuttaan kiiltävään seuramme halliin, mikä mahdollisti agilitytauon lopettamisen.
Me siis ihan vakavissamme mentiin hieman agittaa!
Egolle tää oli eka ihan oikea agitreeni kerta, mutta pojan asenne oli kyllä jotain ihan muuta. Todisteena käteni, joka oli ruhjeilla jo ennen treenien aloittamista. Pelkkä halliin meneminen oli kova juttu.
Aloitetaan kuiten supesspanieli Paavosta, joka oli juuri niin innoissan kuin kuukauden tauon jälkeen olettaa saattaa. Me ei silti sählätty. Tosin aluksi treenattiinkin vaan juoksemista niin lujaa kuin lähtee suoralla. Ja lähtihän se. Vaikeutettiin suoritusta ja lisättiin mukaan U-putken kautta hiukan vinolle hypylle ja suoralle putkelle. Vaikeaa. Not. Toiset meistä sai vaan seistä keskellä "rataa". No joo halusin itsekin vähän liikuntaa ja suurimmaksi osaksi juoksin kilpaa Paavon kanssa.
Stten pikkumies taitojaan näyttämään. Kädet saivat tuntumaa, mitä tulevan pitää. Voi jessus. Ego oli saanut hieman nähdä Paavon menoa ja oli siitä ihan fiiliksessä. Tehtiin hetki istu-maahan-harjoitusta ja paikalla oloa. Sitten juostiin namilautaselle ja lopulta namilautanen löyty parin esteen jälkeen. Ja sinnehän poika juoksi aina. Ja kun jatkoin juoksemista kahden muun esteen "taakse" [olin vielä puolessa välissä matkaani] niin Ego päätti tämän treenin lopussa että hän osaa jopa hypätä [rimat parissakympissä] ilman lautasia esteitä.
Seuraavaksi jauhettiin Paavon kanssa kerran puomia ja sen jälkeen siirryttiin kenttä kakkoselle, josta löytyi kivasti aa ja kepit ja pienen pieni radanpätkä [peräti viisi estettä].
Kepit tehtiin itsenäisesti, mutta ihan luvattoman hitaasti [lue=normivauhti...]. Aa oli jotain aivan... mieletöntä. Kuten puomikin kun sitä vielä kolmannella kerralla jauhettiin. Koira selkeästi etsi 2on2off-asentoa, mutta jatkoi matkaansa kun annoin luvan. Hitsit. Missä välissä? Ei se vaan kisoissa kyllä...
Egon kanssa otettiin putkea ja sinnehän poika sitten pienen keskustelun jälkeen [se putkeen astuminen oli jänskää, eri materiaalia ja silleen...] pieni piraija juoksenteli iloisesti putkeen yksikseen. Lopuksi vielä egon kanssa harjoiteltiin odottamista. Se meinasi pojalta käteen hyppimisen ohella unohtua.
Joten näillä eväillä jatketaan kohti tulevia koitoksia. Eiköhän me aktivoiduta tässä pikku hiljaa.
15.12.2010
Ehkä talvi oikeastaan johtuikin siitä, että kymmenentuhatta mörköä oli istunut maassa
Meillä alkoi harrastuksissa virallisesti joululoma. OIkeastaan se alkoi kisoista, mutta tarkoitus oli tänään vielä käydä treeneissä. Noh kartturilla uusiutui näköjään pari kuukautta sitten alkanut flunssa, joten saatiin sanoa treenihaaveille heihei.
Meidän elämässä se taas sattuu lenkeillä. Kiitokset vastuuntuntoiset koiranomistajat. Arvostan näitä tällaisia välikohtauksia, erityisesti kun lopputulos on kuulemma minun syytäni.
Niin. Olimme tuossa viikonloppuna iloisella, raikkaalla, pirteällä, hyytävällä ja epäonnisella metsälenkillä. Kaikki ok, kunnes otan Paavon remmiin ja huomaan Egon vilahtavan "mutkan" [=parin lumisen pensaan ja puun] taakse. Kohta kuuluu vinkumista ja pentunen tulee häntä koipien välissä säälittävästi ulvoen luokseni ja vilahtaa vielä ohikin, perässään kimppuun hyökkäävä pinseri. Eihän siinä, pinseri huomaa Paavon ja siitäkös ilo syntyi. Nössö spanieli murisi juuri sen verran, että yritti päästä tilanteesta pois. Ja kun sitten lopulta saan pinserin potkittua Paavon kimpusta saapuvat koiranomistajat paikalle.
"Älä anna sen koiras murista niin Murre (en muista oikeaa nimeä) ei hyökkää kimppuun!" kuuluu ensimmäinen huuto. Siis hetkonen, minunko koirani tässä olikin se syypää? Lyön vetoa, ettei Ego, joka muutenkin on vasta alkanut luottaa vieraisiin koiriin, mutta ei niin paljoa, että yksin menisi yhtään kenenkään luokse, ole mennyt vieraan koiran luokse. Ja Itse todistin, että ei se Paavo kyllä murissut ennen kuin Murre kimppuun hyökkäsi eikä silloinkaan kokoajan.
Kutsun Egoa takaisin, kun Egon pää jostain kiven takaa pilkistää. Kun viimein pikkumies tulee häntä heiluen ja reippaasti luokseni niin eikö tämä Murreksi nimetty koira hyökkää jälleen Egon kimppuun. Siinä vaiheessa saivat omistajat kuulla noottia, miehen yrittäessä huutaa aika avuttomana Murreaan takaisin. Ego vissiin pääsi livahtamaan Murren kidalta karkuun kun tämä ei-niin-suosiossani-oleva-yksilö kipitti takaisin paikalle ja oli käydä Paavon kimppuun.
Ja voi että. Siinä alkoi sukupolvien välinen taisto. Kyseessä oli siis jo vähän vanhempi pariskunta ja koska satuin olemaan sen verran punaisessa mielentilassa niin eipä tullut ensimmäisenä mieleen käyttäytyä hillitysti ja asiallisesti. Ja lopputuloksena minun koirani olivat huonosti käyttäytyviä, näkihän sen, kun kerta hihnassa pitää pitää ja kun toinen tuolleen säntäilee näkökentän ulkopuolelle. Niin ja minullahan ei ollut mitään oikeutta potkia heidän kultamussukkaa.
Että semmosta. Melkein, siis melkein, otin pariskunnan yhteystiedot ylös ja olin varailla Paavolle eläinlääkäriaikaa. Ei herralle mitään sattunut, mutta ymmärtääkseni, eikös se ole laissakin, että pariskunnan olisi eläinlääkärikulut pitänyt maksaa?
Mitä Egoon tuli? No voitte uskoa, että ollaan lähtöpisteessä vieraiden koirien kanssa. Remmissä uhotaan kun vastaan tulee muita ja kun itse ohitus on käynnissä vieras ohitetaan häntä koipien välissä. KIITOS.
Ego kävi eilen lekurilla rokotuksilla. Painoa pojalla on huimat 8.5kiloa ja kaikki oli ok. Tavattiin samalla reissulla ystäväni _todella_ vanha tipsuneiti, jota ensin jänskätettiin, mutta kun Ego totesi, ettei karvakasa liiku oikeastaan minnekään niin sitä saattoi käydä vähän läppäsemässä tassulla ja nuuhkimassa.
Meidän elämässä se taas sattuu lenkeillä. Kiitokset vastuuntuntoiset koiranomistajat. Arvostan näitä tällaisia välikohtauksia, erityisesti kun lopputulos on kuulemma minun syytäni.
Niin. Olimme tuossa viikonloppuna iloisella, raikkaalla, pirteällä, hyytävällä ja epäonnisella metsälenkillä. Kaikki ok, kunnes otan Paavon remmiin ja huomaan Egon vilahtavan "mutkan" [=parin lumisen pensaan ja puun] taakse. Kohta kuuluu vinkumista ja pentunen tulee häntä koipien välissä säälittävästi ulvoen luokseni ja vilahtaa vielä ohikin, perässään kimppuun hyökkäävä pinseri. Eihän siinä, pinseri huomaa Paavon ja siitäkös ilo syntyi. Nössö spanieli murisi juuri sen verran, että yritti päästä tilanteesta pois. Ja kun sitten lopulta saan pinserin potkittua Paavon kimpusta saapuvat koiranomistajat paikalle.
"Älä anna sen koiras murista niin Murre (en muista oikeaa nimeä) ei hyökkää kimppuun!" kuuluu ensimmäinen huuto. Siis hetkonen, minunko koirani tässä olikin se syypää? Lyön vetoa, ettei Ego, joka muutenkin on vasta alkanut luottaa vieraisiin koiriin, mutta ei niin paljoa, että yksin menisi yhtään kenenkään luokse, ole mennyt vieraan koiran luokse. Ja Itse todistin, että ei se Paavo kyllä murissut ennen kuin Murre kimppuun hyökkäsi eikä silloinkaan kokoajan.
Kutsun Egoa takaisin, kun Egon pää jostain kiven takaa pilkistää. Kun viimein pikkumies tulee häntä heiluen ja reippaasti luokseni niin eikö tämä Murreksi nimetty koira hyökkää jälleen Egon kimppuun. Siinä vaiheessa saivat omistajat kuulla noottia, miehen yrittäessä huutaa aika avuttomana Murreaan takaisin. Ego vissiin pääsi livahtamaan Murren kidalta karkuun kun tämä ei-niin-suosiossani-oleva-yksilö kipitti takaisin paikalle ja oli käydä Paavon kimppuun.
Ja voi että. Siinä alkoi sukupolvien välinen taisto. Kyseessä oli siis jo vähän vanhempi pariskunta ja koska satuin olemaan sen verran punaisessa mielentilassa niin eipä tullut ensimmäisenä mieleen käyttäytyä hillitysti ja asiallisesti. Ja lopputuloksena minun koirani olivat huonosti käyttäytyviä, näkihän sen, kun kerta hihnassa pitää pitää ja kun toinen tuolleen säntäilee näkökentän ulkopuolelle. Niin ja minullahan ei ollut mitään oikeutta potkia heidän kultamussukkaa.
Että semmosta. Melkein, siis melkein, otin pariskunnan yhteystiedot ylös ja olin varailla Paavolle eläinlääkäriaikaa. Ei herralle mitään sattunut, mutta ymmärtääkseni, eikös se ole laissakin, että pariskunnan olisi eläinlääkärikulut pitänyt maksaa?
Mitä Egoon tuli? No voitte uskoa, että ollaan lähtöpisteessä vieraiden koirien kanssa. Remmissä uhotaan kun vastaan tulee muita ja kun itse ohitus on käynnissä vieras ohitetaan häntä koipien välissä. KIITOS.
Ego kävi eilen lekurilla rokotuksilla. Painoa pojalla on huimat 8.5kiloa ja kaikki oli ok. Tavattiin samalla reissulla ystäväni _todella_ vanha tipsuneiti, jota ensin jänskätettiin, mutta kun Ego totesi, ettei karvakasa liiku oikeastaan minnekään niin sitä saattoi käydä vähän läppäsemässä tassulla ja nuuhkimassa.
10.12.2010
kun kaikki ei mene täydellisesti, tietää että se on aitoa
Olisi varmaan aika päivitellä vuoden viimeinen kisapostaus selittelyineen.
Lähtökohdat: Ylienerginen spanieli kahden viikon agitauon jälkeen. Neljä päivää putkeen max. kolme tuntia nukkunut radalla täydellisesti lagittava ohjaaja.
Lopputulos: hahhahhehahah. No ei ainakaan nolla. Mutta kivat kontaktit!
Kivoja ratoja, kai. Juu, oli ne.
Ekalla radalla käytiin kiepauttaa parit ylimääräiset reitit tuomarin kautta. Minusta tuntuu, että Elvis on nyt tämän tuomarin moikkauksen takana. Elmarin kanssahan meillä kusi pitkään se, että kohteliaisuus syistä tuomari oli käytävä ainakin kerran moikkaamassa. Paavo vaan pistää paremmaksi ja käy peräti kaksi kertaa! No juu, toisesta moikkeuksesta saatiin virhe, toisesta menetettiin vaan aikaa. Samalla radalla tipautettiin muurin palikat, mutta muuten rata meni jotenkuten. Ohjaaja jääti sen minkä jaksoi ja koira ingnoorasi ohjaajan jäisen liikkumisen parhaansa mukaan.
Tulos. 10vp -6 ja risat.
Toisella radalla ohjaaja jääti kahta kauheammin = ohjasi koiraa lähes koko radan väärältä puolelta ja pysähteli sen minkä kerkesi ja antoi koiran vaan mennä.
Tulos hyl.
Koira pongaili maassa olevia puoliksi hautautuneita valkoisia numerolappuja. Tiedä sitten luuliko koira pienia valkoisia neliöitä namilautaseksi [yhdennäköisyys huomattava] vai mikä, mutta hylly siitä, kun koira ensimmäisen pongauksen jälkeen takas tullessaan juoksi takaisin puomille. Otti hienot kontaktit!
Ylpeä radalla oli keinusta. Olin siis väärällä puolella, mutta ajattelin et ei se mitään. Koukkasen koiran hieman suoraan juostessa takaleikalla toiselle puolelle. Jaa. No eipä koira liikkunut keinulta mihinkään vaan jäi 2on2of:iin ja katsoi typeränä ohjaajajan käsien heiluttelua. Että silleen. Kun muuten nyt kerta oli pakka sekasin niin miksei vähän laiteta pakkaa enemmän sekasin ja suoriteta kisoissakin varmat ja hienot kontaktit. Niinpä. Miksei.
Samalla reissulla nähtiin Kiva-sisko. Siis Egon sisko. Pikkasen jäntevämpi otus kuin tuo minun natiainen. Nyt saatte vain ihastella Egon päätä ja joku päivä laitan Heidin ottamia kuvia vähän lisää näytille.
27.11.2010
Mul taas vähä vähemmän on aikaa hepuliin, hepuliin
Joo-o. Hyviä uutisia niille, jotka kuvia kaipaavat: löysin kamerani laturin. Akut ovat kovasti latautumassa ja koska ilma on noin hehkeä niin saatatte saada talvisia kuvia pörriäisestä ja punavalkeista otuksista.
Tämän päivän suunnitelma olisi trimmata pojat [no Ego lähinnä vaan harjailla, tai voisi sille kai kivan keesin selkään vetäistä...] ja jos oikeen ahkerana pysyn niin ottaa piiitkästä aikaa posekuvia. Ja Egohan siis pääsee ekaa kertaa kokeilemaan posetusta. Puolueeton mielipiteenihän on, että Egosta kasvaa kyllä ehkäpä hienoin pörriäinen ikin joten täytyyhän pojan opetella malttaa seistä paikoillaan. Kyllä pyrrit on helppoja, ei trimmausta ennen näyttelyä, eikä kehässä mitään onnetonta späpellystä asentoihin. Okei joo, olen alkanut opettaa Paavoa vaapaaseen seisontaan, koska ainakin Elvis näyttää heti paljonpaljon upeammalta vapaasti seistessään kuin seisotettuna.
Oltiin viikon aikana vikoissa pienenkamalankaikuvansurisevantolpallisen hallin treeneissä. Seuramme on löytänyt uuden isomman hallin aivan tuosta meidän vierestä, joten kevätkaudelle olisi kai investoitava avain halliin.
Treenit piti Miira ja tehtävät olivat varsin yksinkertaisia. Ja siihen se homma kaatui. Viime viikolla tuskailin rataantutuessa, kuinka me koskaan selvitään enempää kuin kaksi estettä kerralla. Se luo mulle sellaiseen asenteen, että perkele.
Nyt liikuskelein rataantutustuessa partaani naureskellen ja ajattelin vain, että helpponakki.
No ei ollut. Ensinäkin Paavolla oli taas sellainen päivä, että minähän luen pienetkin liikkeet ja seuraan niitä, enkä takuulla irtoa päättäväisesti pelkästä käden huiskaisusta yhtään minnekään. Tähän kun lisättiin kartturin löysäily niin katastrofin ainekset olivat valmiit.
Tuossa hallissa mua vaan häiritsee kamalasti se, että Paavo on normaalia hitaampia. Pystyn edistämään hallissa ihan törkeesti koiran edelle ja se ei ole hyvä. Liika on liikaa.
Radan loppuosassa meinaan kerkesin huoletta tehdä KAKSI persjättöä ilman, että lisäsin edes huippuvauhdin töppösiini. Kentällä moisestä unelmointi olisi saanut niskavillani pystyyn ja ajattelemaan jotain toista edes teoreettisesti mahdollisempaa ideaa.
Mutta hyvät treenit taas olivat juu.
Tämän päivän suunnitelma olisi trimmata pojat [no Ego lähinnä vaan harjailla, tai voisi sille kai kivan keesin selkään vetäistä...] ja jos oikeen ahkerana pysyn niin ottaa piiitkästä aikaa posekuvia. Ja Egohan siis pääsee ekaa kertaa kokeilemaan posetusta. Puolueeton mielipiteenihän on, että Egosta kasvaa kyllä ehkäpä hienoin pörriäinen ikin joten täytyyhän pojan opetella malttaa seistä paikoillaan. Kyllä pyrrit on helppoja, ei trimmausta ennen näyttelyä, eikä kehässä mitään onnetonta späpellystä asentoihin. Okei joo, olen alkanut opettaa Paavoa vaapaaseen seisontaan, koska ainakin Elvis näyttää heti paljonpaljon upeammalta vapaasti seistessään kuin seisotettuna.
Oltiin viikon aikana vikoissa pienenkamalankaikuvansurisevantolpallisen hallin treeneissä. Seuramme on löytänyt uuden isomman hallin aivan tuosta meidän vierestä, joten kevätkaudelle olisi kai investoitava avain halliin.
Treenit piti Miira ja tehtävät olivat varsin yksinkertaisia. Ja siihen se homma kaatui. Viime viikolla tuskailin rataantutuessa, kuinka me koskaan selvitään enempää kuin kaksi estettä kerralla. Se luo mulle sellaiseen asenteen, että perkele.
Nyt liikuskelein rataantutustuessa partaani naureskellen ja ajattelin vain, että helpponakki.
No ei ollut. Ensinäkin Paavolla oli taas sellainen päivä, että minähän luen pienetkin liikkeet ja seuraan niitä, enkä takuulla irtoa päättäväisesti pelkästä käden huiskaisusta yhtään minnekään. Tähän kun lisättiin kartturin löysäily niin katastrofin ainekset olivat valmiit.
Tuossa hallissa mua vaan häiritsee kamalasti se, että Paavo on normaalia hitaampia. Pystyn edistämään hallissa ihan törkeesti koiran edelle ja se ei ole hyvä. Liika on liikaa.
Radan loppuosassa meinaan kerkesin huoletta tehdä KAKSI persjättöä ilman, että lisäsin edes huippuvauhdin töppösiini. Kentällä moisestä unelmointi olisi saanut niskavillani pystyyn ja ajattelemaan jotain toista edes teoreettisesti mahdollisempaa ideaa.
Mutta hyvät treenit taas olivat juu.
18.11.2010
Kokeile vain, hämmästy vain
Hengissä. Saapuva pimeys, jatkuva ällöttävä lumisade, liukkaat tiet, turhat aikaiset herätykset, myöhäiset nukkumaanmenoajat ja muut sellaiset muuttujat planeettojen asennoista lähtien ovat vaan saaneet tämän tytön totaalisen laiskaksi.
Pennun kanssa käytiin lekurilla. Kaikki ok ja painoa oli sisaruksia vähän vähemmän. En kyllä silti sanoisi, että pikkunen tuo koira olisi, ehei. Kaikki Egon nähneet ovat jo 14vk pörriäisestä sitä mieltä, että aivan selkeä maxi on kasvamassa. Toivoa sopii. Kuopiokierroskin käytiin pittuisen kanssa ihan kaksin ja vähän aluksi jänskätti. Niin jännää, että piti ensimmäinen bussimatka piipata. On se muuten pikkukoiran omistajilla halpaa. Ei tarvinnut maksaa koirasta, koska pystyin pitää sen sylissä. Kyllä minä vain aina joudun joka hemmetin kerta maksamaan Paavosta, vaikka ihan hyvin pikkuinen spanielikin menisi sylissä. Ainakin Paavon mielestä. Nih.
Muuten pentu elää pennunelämää. Tuhotaan kaikki eteen tuleva ja suusta löytyy kaikki kielletty ja kiva.
Paavon kanssa eksyttiin eilen ihan kahdestaan agitreeneihin. Treenejä piti Huppusen Kati ja teemana oli pitkät välimatkat, joiden jälkeen jarrutteluhommia ja sarjaesteelle lähestymisiä ja muita pikkumukavuuksia. Pätkiin tutustuessa huokailin ja näin jo päässäni, kuinka koira viilettää kauhistuttavan monta kertaa vääriin paikkoihin tai venyttää mutkansa ihan luvattoman rumiksi, mutta... Kartturikin oli tällä kerralla syystä tai toisesta ihan liekeissä ja ei ongelmia. Päinvastoin. Kouluttajakin huokaili, että menoamme katsoessa tuli ihan kylmät väreet, että niin. Vähän harmitti, kun olemattoman treenamisen takia [mm] en kehdannut ilmoittaa koiraa Varkauteen, mutta onhan itsenäisyyspäivänä vielä Joensuussa kisat. Sieltä napataan serti. Piste.
Meidän elämä muuten menee kesää odotellessa.
Pennun kanssa käytiin lekurilla. Kaikki ok ja painoa oli sisaruksia vähän vähemmän. En kyllä silti sanoisi, että pikkunen tuo koira olisi, ehei. Kaikki Egon nähneet ovat jo 14vk pörriäisestä sitä mieltä, että aivan selkeä maxi on kasvamassa. Toivoa sopii. Kuopiokierroskin käytiin pittuisen kanssa ihan kaksin ja vähän aluksi jänskätti. Niin jännää, että piti ensimmäinen bussimatka piipata. On se muuten pikkukoiran omistajilla halpaa. Ei tarvinnut maksaa koirasta, koska pystyin pitää sen sylissä. Kyllä minä vain aina joudun joka hemmetin kerta maksamaan Paavosta, vaikka ihan hyvin pikkuinen spanielikin menisi sylissä. Ainakin Paavon mielestä. Nih.
Muuten pentu elää pennunelämää. Tuhotaan kaikki eteen tuleva ja suusta löytyy kaikki kielletty ja kiva.
Paavon kanssa eksyttiin eilen ihan kahdestaan agitreeneihin. Treenejä piti Huppusen Kati ja teemana oli pitkät välimatkat, joiden jälkeen jarrutteluhommia ja sarjaesteelle lähestymisiä ja muita pikkumukavuuksia. Pätkiin tutustuessa huokailin ja näin jo päässäni, kuinka koira viilettää kauhistuttavan monta kertaa vääriin paikkoihin tai venyttää mutkansa ihan luvattoman rumiksi, mutta... Kartturikin oli tällä kerralla syystä tai toisesta ihan liekeissä ja ei ongelmia. Päinvastoin. Kouluttajakin huokaili, että menoamme katsoessa tuli ihan kylmät väreet, että niin. Vähän harmitti, kun olemattoman treenamisen takia [mm] en kehdannut ilmoittaa koiraa Varkauteen, mutta onhan itsenäisyyspäivänä vielä Joensuussa kisat. Sieltä napataan serti. Piste.
Meidän elämä muuten menee kesää odotellessa.
5.11.2010
Se saattoi olla mikä tahansa. Eikä kukaan tiennyt mihin se sopi, ennen kuin melkein koko kuva oli valmis
No nyt on hiljaista kaikkialla. Allekirjoittanut kärsi ja kärsii edelleenkin syysflunssasta ja viime viikolla lähti ääni pariksi päiväksi kokonaan.
Koirilla oli siis kunnon löhöiöy viikko. Pentu tutustui naksuttelun saloihin ja Paavo pääsi kiertelee jakkaraa ilman ääniohjausta. Hienoja poikia.
Pennusta on tulossa koira. Ulkonäöltään koira on melko jalkaisa ja pöwwöturkki on alkanut hieman harventua.
Jonkun viikonlopun vietin isäni luona Jyväskylässä ja Pulla pääsi mukaani viettämään kaksinkeskistä laatuaikaa. Penneli jäi ystäväni hoiviin ja kaverini oli kolmenkin päivän jälkeen sitä mieltä, että hänen laukussaan olisi tilaa yhdelle Egolle...
Hyö olivat kuulemma käyneet keskustan lähettyvillä kävelyllä ja komentit olivat edelleen supikoirasta sudenpentuun. Olipa joku mies lähettänyt kasvattajalle terveisiä ja sanonut, että nyt on hienonnäköisen ja "oikean" rodun valinnut kasvatettavakseen. Niin että tällaiset terkut Seijalle! Unohtui mainita pentueen blogissa tällainen viesti.
Tällä viikolla oltiin pitkästä aikaa agiharkoissa ja meillä oli oikea kouluttajamme paikalla. Kouluttajamme on tällä hetkellä työssäoppimassa toisaalla, joten hänet nähdään seuraavan kerran ymmärtääkseni vasta joulun jälkeen.
Mutta olli hyvät treenit. Viikonlopun aikana oli ollut Mikko Nurmen ylimääräistä koulutusta, johon en itse päässyt Jyväskylän vierailun takia. Tehtiin Mikon tekemiä ratoja ja voi pojat.
Flunssa oli tehnyt tehtävänsä. Koiralla oli virtaa ja Paavo oli upea, mutta ohjaaja kusi koko homman ainakin kerrankin. Saatiin tehtyä kuitenkin ihan superpätkiä, kun kartturi vain pysyi tomerana ja Paavon mutkat juoksusuorien jälkeen olivat niin napit, ettei toista. Nyt kun olin päättänyt ja pakottanut itseni menemään nappaamaan melkein nenästä kiinni koiraa enkä ain huitonut käsillä "mene vaan" käskyttäen.
Kouluttajamme, Jenni, oli juuri sellainen, mitä kaivataan. Kun halusin päästä helpolla "UUDESTAAN!!!!" kuului käsky, kun muutaman askeleen ajattelin säästää saattelussa tai muutamassa mutkassa lähes pysähdyin... Jenni sanoikin, että hän ei päästä meitä luistamaan saatteluista ja toinen on sitten se mun käsi... ei ne eivät ole ylhäällä enää, siihen pantiin stoppi kesällä, mutta ne ovat kovin eloisat.
Pentunenkin pääsi halliin ja nyt keskityttiin vaan kahden riman yli juoksemista niin lujaa kuin lähtee. Hyvin pentu rentoutuu alkujännityksen jälkeen ja pystyttiin juoksemisen jälkeen harjoitella lähdössä pysymistä. Siinä meidän salaisuus, me pysytään lähdössä pennusta lähtien.
Koirilla oli siis kunnon löhöiöy viikko. Pentu tutustui naksuttelun saloihin ja Paavo pääsi kiertelee jakkaraa ilman ääniohjausta. Hienoja poikia.
Pennusta on tulossa koira. Ulkonäöltään koira on melko jalkaisa ja pöwwöturkki on alkanut hieman harventua.
Jonkun viikonlopun vietin isäni luona Jyväskylässä ja Pulla pääsi mukaani viettämään kaksinkeskistä laatuaikaa. Penneli jäi ystäväni hoiviin ja kaverini oli kolmenkin päivän jälkeen sitä mieltä, että hänen laukussaan olisi tilaa yhdelle Egolle...
Hyö olivat kuulemma käyneet keskustan lähettyvillä kävelyllä ja komentit olivat edelleen supikoirasta sudenpentuun. Olipa joku mies lähettänyt kasvattajalle terveisiä ja sanonut, että nyt on hienonnäköisen ja "oikean" rodun valinnut kasvatettavakseen. Niin että tällaiset terkut Seijalle! Unohtui mainita pentueen blogissa tällainen viesti.
Tällä viikolla oltiin pitkästä aikaa agiharkoissa ja meillä oli oikea kouluttajamme paikalla. Kouluttajamme on tällä hetkellä työssäoppimassa toisaalla, joten hänet nähdään seuraavan kerran ymmärtääkseni vasta joulun jälkeen.
Mutta olli hyvät treenit. Viikonlopun aikana oli ollut Mikko Nurmen ylimääräistä koulutusta, johon en itse päässyt Jyväskylän vierailun takia. Tehtiin Mikon tekemiä ratoja ja voi pojat.
Flunssa oli tehnyt tehtävänsä. Koiralla oli virtaa ja Paavo oli upea, mutta ohjaaja kusi koko homman ainakin kerrankin. Saatiin tehtyä kuitenkin ihan superpätkiä, kun kartturi vain pysyi tomerana ja Paavon mutkat juoksusuorien jälkeen olivat niin napit, ettei toista. Nyt kun olin päättänyt ja pakottanut itseni menemään nappaamaan melkein nenästä kiinni koiraa enkä ain huitonut käsillä "mene vaan" käskyttäen.
Kouluttajamme, Jenni, oli juuri sellainen, mitä kaivataan. Kun halusin päästä helpolla "UUDESTAAN!!!!" kuului käsky, kun muutaman askeleen ajattelin säästää saattelussa tai muutamassa mutkassa lähes pysähdyin... Jenni sanoikin, että hän ei päästä meitä luistamaan saatteluista ja toinen on sitten se mun käsi... ei ne eivät ole ylhäällä enää, siihen pantiin stoppi kesällä, mutta ne ovat kovin eloisat.
Pentunenkin pääsi halliin ja nyt keskityttiin vaan kahden riman yli juoksemista niin lujaa kuin lähtee. Hyvin pentu rentoutuu alkujännityksen jälkeen ja pystyttiin juoksemisen jälkeen harjoitella lähdössä pysymistä. Siinä meidän salaisuus, me pysytään lähdössä pennusta lähtien.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)