Myö ollaan pikku hiljaa taas palailtu agilityn ihmeelliseen maailmaan ja tällä viikolla sainkin virallisenepävirallisen lausunnon, että nyt alkaa olla polvi taas kuosissa. Nyt alkaa siis taas treenaminen.
Ego on ollut ihan mahtava. Ollaan yksin treenatessa tehty vain kaikkea pientä irtoamista ja voin sanoa, että oli tippa lissinssä, kun pienimahtava raitaeläin posottaa keskenään slaidauksen, ohjaajan katsellessa ilmestystä vielä ensimmäisellä esteellä. Jostain Ego vaan välillä löytää sen mahtavan asenteen "Mä hoidan tän, käy sä mamma kahvilla."
Viime viikonloppuna meillä oli Seppo Savikon valmennus ja saatiin ihan tosi hyviä treenivinkkejä, joilla saatais vähän lisää tota otusta tarjoomaan itse noita esteitä. Minulla on tosiaan ollut kaikesta juoksemisesta ja muusta mukava kesän/syksyn mittainen tauko ja sen huomasi. Tän tytön on opeteltava taas juoksemaan. Ikinä, siis ikinä, ei ole juokseminen tuntunut niin suossa rypemiseltä, mutta kyllä tämä tästä, nyt kun polvi/polvet ovat kuulemma kuosissa ja saan taas liikkua mitenkä päin haluan.
Ensimmäisenä Ego kuitenkin hoiti homman kotiin. Vähän oli kiinni ohjaajassa, mutta muuten, kattokaa nyt ite yks lyhkänen pätkä.
Keskittykää siihen koiraan, poistakaa äänet ja nauttikaa paristakymmenestä sekunnista. Mie lupaan parin kuukauden päästä liikkua vähän fiksummin jaloistani.
Seuraavana päivänä alkoi olla jo Ego vähän väsy ja minullakin oli mukavat työputket takana ja unta oli pallossa jopa se yksi rauhoittumistunti. Tehtiin pikkupätkiä ja lopuksi vielä juostiin. Kellotettiin pari kohtaa ja pakko oli hämmästellä, miten pirskatissa yhdessä kohtaan se pieni nyhertäminen yhden siivekkeen ympäri oli kuin olikin nopeampi vaihtoehto kuin suorilla pidemmillä linjoilla posottaminen.
Sepppo vaan tosin nauroi ja varoitteli, että Ego on nimensämukainen noissa tiukissa kurveissa, eikä juurikaan siivekkeitä kunnioita tai pelkää, vaan yritti parikin kertaa mennä siivekkeistä kyynerpäätaktiikalla läpi (kertaakaan rimoja kolistelematta alas, taito kai sekin...) ja tähän pitäis nyt kiinnittää huomiota ja saada paha tapa pois.
Toisella kerralla ralliteltiin putkiputki, pakkovalsi, jaakotus- rallitusta. Hyvin meni ja kouluttajana toiminut Janne olikin sitä mieltä, että mun pitäis nyt vaan kohentaa juoksunopeutta, koska Egohan sinkoilee ja juoksee _toooosi_ lujaa, jos mamma on edellä. Pitäis siis pystyä edistämään koko ajan tuon raitaotuksen kanssa... joopajoo.
Paavolle kuuluupi hyvää, mitä nyt pikku E hormooneissaan (naapurin koirilla on sopivasti eri aikaan juoksut...) taas nuollut Paavon korvaa sen verran tehokkaasti, että tulehtunuthan se kait taas on. Voi huokaus
Mitäpä sitten vanhaan herraan Eevikseen. Minun on pakko myöntää, että olin jo aika varma ettei Elvis näe pian lähestyviä synttäreitään. Tänävuonna kuitenkin pojalla todettiin nivelrikko ja hiljattain äiti soitti, että Elviksellä on näppylöitä kyljissä ja aristaa vatsaansa...
Siispä poika eläinlääkärille. Nappuloita kyljistä ei löydetty, lääkärillä Elmari ei aristanut vatsaansa (mutta minäkin äidin luona edellisellä viikolla todistin kyllä tämän vatsan aristelun) mutta kiveksistä löytyi joku nappula. Eevis onkin sitä nuollut ihan antaumuksella jonkin aikaan.
Todennäköisesti hyvänlaatuinen kasvain, mutta koska varmoja ei olla, leikata pitää. Plus se nappula ihan oikeasti häiritsee selkeästi Elvistä. Nyt meillä siis pidetään vain sormia, varpaita ja nenän päätä ristissä, että kun Elvis vuoden lopussa leikkauspöydälle päätyy, meille kerrotaan vain hyviä uutisia.
Muuten Elvis on ollut oma iloinen itsensä ja ollut menossa kuin menossa mukana. Nivelet eivät ole vaivanneet ja muutenkin Eeppa on ollut vain miun oma rapsutteluja kaipaava vanhukseni.
