Ehkä hänet on luotu lentämään

Viikon päästä ne olisivat. Siis kirjoitukset. Viikossahan ne olisivat ohi ja sitten aletaankin pohtia, että mitäs nyt.

Meidän arkeen on kuulunut yhtä jos toista.
Elmarin kanssa käytiin agittaa hallilla ihan kaksistaan joku kaunis keskiviikko, kuten olin luvannut. Ja voi sitä pienen spanielin intoa ja hösäämistä. Ja Elvis vipelsi radalla kuin ferrari... no ehkä joku vähän vanhemman vuosimallin ferrari vaille huoltoa, mutta vipelsi se niin paljon kuin kintuista lähti. Häntä tosin taisi vispata jalkoja nopeammin.
Meidän agitreenit eivät kestäneet kovinkaan kauan ottaen huomioon, että möyrisimme lattialla pitkään joka kierroksen jälkeen ja lopuksi hieman tokoiltiin. Tehtiin siis ruudun alkeita. Ja tiedättekö sen iloisen spanielin katseen ja laukan, kun otus on tehnyt omasta mielestään jotain huisia? Niin huisia, että olemus kertoo kuinka hieno jätkä nyt tulikaan oltua. Oi kyllä, se on se juttu, miksi koiran kanssa touhuillaan yhdessä.

Paavo ja Ego ovat päässeet hallille hävettävän vähän. Paavon kanssa ollaan keskitytty kontakteihin, Egon kanssa siihen riekkumiseen radalla. Meidän ongelma on koiran olematon irtoaminen, vaikka kuinka yritän keinoja keksiä.

Oltiin Jyväskylässä Egon kanssa viime viikonloppuna. Paavo jäi Kuopioon veljeni iloksi. Pieni otus oli haltioissaan kuin myös omistaja. Ego on ihan mahtava otus yksin ollessaan, mutta muiden koirien seurassa siitä kuoriutuu oikein kunnon riiviö.
Sää suosi viikonloppuna ja teimmekin Egon kanssa vajaan kolmen tunnin metsälenkin. Oli hassua kävellä itseasiassa koiran kanssa metsässä koko aika. Noilla mun spanieliotuksilla kun on taipumuksia välillä eksyä polulta...
Metsälenkin lisäksi Ego pääsi lenkkeilemään muutenkin paljon. Aina oli joku, jolla oli tylsää ja aurinkoinen parin asteen pakkassää kutsui ulos.
Me myös treenattiin tokoa. Kyllä, tästä alkoi pyrrin tokoura. Hinkattiin nyt oikein kunnolla sivulle tuloa ja tänään viimeistään huomasin, että jotain on jäänyt päähänkin. Isä opetti Egolle myös kanin tai tässä tapauksessa mangustin. Uskokaa pois, siinä asennossa koira ei voisi enempää näyttää mangustilta. Myös seuraamisen alkeita opeteltiin. Siis oikeaa paikkaa ja vähän huojuttiin eteenpäin, niin että koiralla säilyi katse omassani.

Tänään käytiin sitten illalla vakiovuorojen päätyttyä piipahtamassa hallilla ja kerrankin minulla oli oikein suunnitelmat mukana. Paavon kanssa tehtiin pitkästä aikaa keppikulmia ja se poika on työstänyt keppejä päässään. Ihan mieletön asenne!
Tehtiin myös välistävetoharjoitusta ja takakierrätyksiä ja ihan vaan aaltoilua ja kaikkea muuta ympärillämme oleville esteillä... hetkonen mikä suunnitelma?
Ollaan taidettu ottaa nyt niitä haltuunottoja ja lähellä olemista muutenkin aika kivasti. Meidän välistävedot kun eivät tarvinneet ollenkaan ohjaajaa, mutta muuten neljän esteen rivin suorittaminen tarvitsi hieman pähkäilyä. Eikö niiden jalkojen välistä saa edelleenkään rynniä? Ihan varmasti kartturi vain ohjaa väärin. Välistähän sitä ollaan tähänkin mennessä aina menty...
Mutta Paavo oli vaan kerta kaikkisen ihana ja koiran olemus radalla ja hallista poituessa kertoivat omaa kieltään oliko koiralla hauskaa? Sitä tunnetta ei vaan voi sanoin kuvailla, se pitää itse nähdä ja huomata.

Ja sitten siihen riiviöön, joka on omaksanut jo ärräpäät radalle. Otettiin ainoastaan hyppy-mutkaputki-hyppy veivaamista ja hyppy-s-putki-hyppy veivaamista. Ohjaajalla on kiire ja pyrrillä jo nyt mahtava asenne radalla. Minä tykkään.
Tehtiinhän me myös kahdella hypyllä sekä välistä vetoa, aaltoilua ja takaakiertoa. Kädessä olevaa koiraa on tällaisissa kahden esteen vekslaamisissa niin helppo ohjata, mutta me silti jatkamme sitä irtoamisharjoitus. Voin nimittäin todeta, ettei minun nopeus riitä nenästä kiinni pitämiseen koko radan ajan.
Ja oli taas lähdöissä huomattava, kuinka pyrri käyttää välillä vähän liikaakin omia hoksottomia. Kuten todettua aloimme panostamaan hieman tokoon tuossa viikonloppuna. Nyt kun otin pyrrin sivulle siinä liikehdinnässä oli kaikki muutkin opitut asiat mukana. Joskos vähän kanitan, nostan yhden tassun ylös ja tapitan silmiin? Eikö? No onko nyt parempi jos heittelen takamustani näin, kuin olisi kusiaisia lattialla? Eikö? Malttaminen? Mitäs halvattua se nyt on? Nyökyttelen päätäni ja heilutan tassuja vuorotellen, joskos sitten pääsisin esteelle?
Juu nätit sivulle tulot lopulta tehtiin ja vaikka pyrrin jokainen viiksikarva on lähdössä tajuudella agility olin niin ylpeä pienestä mangustista, joka malttoi lähtölupaan asti. Hassu pieni otus, joka on ansainnut nimensä.

ps. treeneissä saimme myös ihailijoita ja vinkkejä treenaamiseen. Tiesipä henkilö myös pörriäisen rodun. Taitaa olla ensimmäinen meidän kohdalla.

Hukkaa päivä kanssani kulta, viereeni jää

Myö ollaan mualla kera parin muun koiran ja immeisen. Saatte siis kuvia. Ette kaikkia, koska ahdistaa jos muihin postauksiin ei jää mitään laitettavaa.

















ps. Lupasin äidin luona ollessani Ellulle, että kun täältä kotiudun, käymme ihan kaksistaan agittaa hallissa. Eli keskiviikkona jos kamrun saan käsiini, saatte nähdä, kun mun maailman monin Elmari näyttää mallia nuoremmille, miten hommat hoidetaan oikein.

Muutenkin meno tuntuu holtittomalta

Kävin viime viikolla valmentajakurssin, tai oikeastaan kakkososan ja jään innolla odottelemaan ensimmäistä osaa. Tällä hetkellähän siis pidän yu-koulua ja minun huima kokemus yleisurheilusta rajoittuu vuoden harrastamiseen joskus kuusi- seitsemän vuotta sitten ja toki koululiikunnassa, mitä nyt ollaan tehty. Onneksi tyypit ovat vielä sen verran nuoria, että taitoni riittävät heille vähintäänkin perusasioiden opettamiseen lajissa kuin lajissa ja tukenani ovat useita vuosia lajia joko harrastaneet tai yhä harrastavat kaverini.

Joka tapauksessa valmentajakurssin idea ei suinkaan ollut “kuinka teet mahdollisimman paljon lajiharjoituksia ja kuinka valmentaudut paremmaksi valmentajaksi lajissasi” ehei. Jos näin olisi ollut olisimme vielä nytkin keskustelemassa, kuinka pesäpallonvalmentaja tulisi opettaa eri heittotyylejä. Mitä kikkoja jalkapallovalmentaja ei ole vielä joukkueelleen opettanut tai kuinka minun tulisi heitättää mahdollisimman paljon keihästä tytöillä, jotta heistä tulee vielä joku kaunis päivä olympiamitalisteja keihäänheitossa. Kyse ei ollut lajiharjoittelusta vaan päinvastoin, kuinka nykyvalmentajat keskittyvät liikaa itse lajiin, eivät siihen, mitä muuta treenaamiseen ja kunnossa pysymiseen vaaditaan. Tunnistaako kukaan tästä agilitya?
Tällaisia valmentajakursseja Suomen valmentajat ovat alkaneet pitää Nuori Suomen tekemän selvityksen mukaan, kuinka 14:ssa eri lajissa nuoret valmentautuvat [tuo selvitys löytyy esimerkiksi googlaamalla urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu .]

Ja miksi kirjoitan aiheesta tässä blogissani? Voin sanoa, että kaikki, mitä kurssin vetäjä kritisoi oli suoraan kuin “tavallisten” [anteeksi, tarkoitan nyt niitä kenties puskaharrastajia, jotka eivät edes koiraansa lämmittele kunnolla, eivätkä harrasta huipulla (voin siis itsekin lukea itseni tavallisten joukkoon) eli tuskin itsekään yrittävät vaikuttaa oman suorituksen parantamiseen ] agiharrastajien oppaasta. Kouluttajamme itse totesi, ettei ikinä antaisi lapsen tai kokemattoman nuoren itse lämmitellä itseään. Se ei olisi riittävää ja tekniikat voisivat olla väärät. Hän ilmaisi asiansa, että se olisi jopa edesvastuutonta. Minulle tuli vääjäämättä mieleen suurin osa agiharrastajista.

Valitettevasti suurin osa agia ja muita koiraurheilulajeja harrastavat ihmiset eivät ota harrastuksiaan urheiluna, koska se menisi liian vakavaksi. He ignooraavat urheilun tärkeimmät asiat, koska homma on vain leikkiä koiran kanssa. Tämä on asenne, jota en vain voi ymmärtää koiraihmisissä. Olet nipo ja tosikko, jos haluat pitää raajasi ja mikä tärkeintä koiran raajat terveinä.
Kun olen kouluttanut ihmisiä agissa, olen painottanut lämmittelyn ja jäähdyttelyn tärkeyttä. Käymäni kurssin jälkeen sain vielä enemmän tietoa ja treenivinkkejä itselleni ja muille jaettavaksi, kuinka voi parantaa omaa suorituskykyään radalla. Kuinka voin oikeasti päästä sinne tähtäämälleni huipulle, pienentäen riskiä rikkoa raajojani parin harha-askeleen takia tai kuinka oikeastaan kuinka voin välttää harha-askeleet. Kuinka voin ilman esteitä harjoitella kehoni hallintaa ja ilman valssiharjoituksia harjoitella kuitenkin valssin oikeaa suoritustapaa - muun muassa.

Selvityksen mukaanhan nuorten treenaamiseen liittyy aivan liian vähän voima- liikerata- ja nopeusharjoittelua. Lämmittelyt ja jäähdyttelyt ovat liian lyhyitä puhumattakaan niiden yksipuolisuudesta. Jotain muutakin hommaan liittyi, mutta tuossa pääkohdat. Käsi ylös kuinka moni agiharrastaja lämmittelyissään [siis huomatkaa oletukseni, että kaikkihan nyt lämmittelevät] tekevät ehkä muutakin kuin kävelevät, hölkkäävät ja ehkä vähän spurttaavat koiransa kanssa? Minä en voisi nostaa kättäni täysin suoraksi. Saatan ehkä vetäistä vähän ristijuoksua ja tehdä äkillisiä suunnanmuutoksia, mutta muuten lämmittelyni ovat melko yksipuolisia itseni kohdalla. Koiran lämmittely on ollut tärkeintä. Riehun koiran kanssa, teen koiralle paljon nopeita suunnanmuutoksia, spurttiluja, kasikkoa hypyillä ja kaikkea muuta, jotta varmasti, kun menemme radalle, koiralla on kaikki mahdollisuudet suoriutua radasta parhaansa mukaan rikkomatta ainoatakaan paikkaa kehossaan. Kurssilla sain avaimet vaikuttaa myös omaan suoritukseeni. Kuinka voin alkaa valmentaa itseäni huippusuoritukseen kolmella eri osa-alueella: kehonhallinta, voima ja nopeus. Harjoitukset olivat yksinkertaisia neljässä eri tasossa. Jokaiseen kuului kuusi harjoiteltavaa osaa kropassamme eli nopeasti laskettuna 24+24+24 tekee hetkonen… 72 eri harjoitusta, joita kaikkia pystyisi soveltamaan lajiin kuin lajiin ja aivan varmasti kaikille löytyisi se oma lähtötaso. Loistavaa. Kaikki kurssilla harjoitellut tehtävät olisin suoraan voinut ottaa agilityyn ja aivan varmasti alan itse harjoituksia tehdä ja olenkin tehnyt.
Kaikkein parasta luentoa kuunnellessa oli ajatella agiharrastajia. Kuinka jos agiharrastajat lukisivat sen saman luennon kuin, saattaisi fabo-statuksissa ja blogipäivityksissä olla puolet vähemmän selityksiä "kyllä koira osaa, mutta ohjaaja..." Tehkää asialle jotain ihmiset!

Ja miksi kirjoitin tuon kaiken? En tiedä, innostuin vähän. Tarkoitus oli tehdä lyhyt btw-pätkä suoritetusta valmentajakurssista ja ohimennen kritisoida agiharrastajien kuraista asennetta lämmittelyjä ja jäähdyttelyjä kohtaan. Piti huomauttaa että harmittavan moni tekee kymmenen minuutin pissatuslenkin kentän vieressä ja kuvittelee sen riittävän. Voin sanoa, että tervetuloa yu-kouluuni ja että rikotte raajanne tai vähintäänkin kouristelette lihaskivuista jos meinaatte aitajuoksusta ja muista kivoista lajeista selvitä kymmenen minuutin kävelyllä ja täysin olemattomalla jäähdyttelyllä. Koira ei valita, mutta eiköhän sen parin vuoden jälkeen jumisista lihaksista huomaa, että nyt menee treenaamisessa jokin ihan päin helvettiä ja siinä vaiheessa suosittelen vilkaisemaan peiliin ja miettiä sittenkin, onko agilityssa ehkä hippusen verran urheilua.
Jos joku selittää, että eihän ohjaaja tee hirveästi radalla töitä niin mun vastaus olisi kaunistelemattomasti, että pitäkäähän se turpanne kiinni. Mä itse menen tekemään radalle koiran kanssa töitä. Korostan sanaa kanssa. En jätä koiraa yksin tekemään kaikkea itse vaan haluan laittaa itseni likoon. Minulla on radalla mukanani tällä hetkellä koira, joka haluaisi varmasti tehdä kaiken itse ja voisin hyvinä päivinä vain seistä keskellä kenttää ja ihailla menoa. En silti halua tehdä niin. Miksi? Jo sen takia, että liikkuminen vauhdittaa koiraa. Aika ihmiset, aika. Omistan rodun, jonka vauhti ei yksinkertaisesti riitä kärkeen huipulla ja asiaa ei auta radalla lahnaileva ohjaaja. Kun liikun itse sulavasti ja laitan itseni likoon tarkoitti se sitten sitä, että valitsen mahdollisimman kauimmaisen ja pisimmän reitin, tiedän että teemme molemmat parhaamme ja aivan varmasti valitsen sen kaksi kertaa pidemmän juoksupätkän kuin oletan koiran tekevän työt itsestään. Haluan mennä tekemään radalle parhaan suoritukseni, jotta voin hyvällä omalla tunnolla ottaa hyvän suorituksen jälkeen osan kunniasta myös itselleni. Ei vain koira, vaan myös minä ja siitä minusta on agilityssa kyse. Toki teen jo nyt parhaani radalla, mutta kurssi aukaisi silmäni tai kirkasti katsettani yhä edelleen ja varmistuin, että voin olla vielä parempi. Nyt tiedän myös tapoja treenata itseäni paremmaksi. Ja miksi en käyttäisi tietojani hyväkseni? Tiedän jo lämmittelyjen ja jäähdyttelyjen tärkeyden ja nyt sain vinkkejä monipuolistaa harjoitusta ja uskokaa pois, oikealla lämmittelyllä radalla suoriutuminen käy kuin itsestään. Suosittelen ainakin kokeilemaan!

Ja meidän arkeen? Agilitya ja agilitya. Sekä hellyyskohtauksia ja aikaisia herätyksiä. Mut hei, tänään oli vika koe koulussa. Nyt vaan kirjoituksia odottelemaan niin kouluasiat alkaa olla hetkellisesti pulkassa.

Se tietäkää, me tähdenlentoa seuraamaan lähdetään

Joo-o.

Olaan käytyy agittaa muutaman kerran tässä viimeaikoina. Pitäis vissiin alkaa suunnittelee treenejä, eikä vaan mennä sinne chillailee, mut näköjään ainakin toi pyrri tuntuu siitä huolimatta oppivan ihan mukavasti. Ainakin se on onnistunut sihtaamaan hampaansa käsien sijasta leluun, jos ei muuta...

Ollaan tehty Paavon kanssa ihan yksinkertaisia harjoituksia ja keskitytty siihen vauhtisuoran jälkeiseen elämään. Toisinsanoen ollaan treenattu niitä ykkösten asioita, joita me vielä ollaan... Alkanut tympäsee kommentit "ihan ootte kolmosten tasosia", kun vielä keikutaan ykkösissä ja tällä menolla ei sieltä noustakaan. No joo treenit menee hyvin ja Paavo on alkanut oppia kääntymään. Niinkin hyvin, että mun on jopa mahdollista vetästä koira just ennen estettä pois esteeltä. Saavutus sekin.

Egon kanssa ollaan ihan vaan opeteltu pitää hauskaa radalla, ja sitä koira kyllä osaakin tehdä. Juoksennellaan 1-4 esteen suoria tai vähemmän suoria miten sattuu ja välissä tehdään putkea. Viimeisin haastava ratamme olikin hyppy-ysikympin kulma ja suoraputki ja siitä ysikympinkulma ja esteen takaakierto. Hienosti meni. Oikeestaan haastavinta onkin saada toi koira juoksee niitä juoksusuoria. Se esteen takaakierto on niin paljon hauskempaa. Tutkimattomattomat ovat pyrrin tiet...
Lisäksi ystäväni pääsi myös agiradalle kerran. Raukka erehtyi ottamaan Egon, koska Egon kanssa ei juuri mitään vielä voi tehdä ja siihen kaverini mukaan hänen taitonsa riittävät [vaikka juuri se kouluttamaton koira vaikeinta mielestäni on ohjata ja opettaa...] Ego, yhden miehen koirana oli vähän toista mieltä asiasta ja itku oli valtaisa, kun olimme Paavon kanssa toisella radalla... Noh ehkä huomenna kaverini saa Paavoilla hetken ja avata maailmansa agilityn termistön pariin. Enhän minä toki yritä koirakuumeesta kärsivää kaveriani saada agilityihmiseksi... ehen.

Jos onni potkii sinua niin anna onnille turpaan

Jooh. Sellasta tänään.
Ollaan siis hengissä, jos jota kuta sattuu kiinnostamaan.
Blogin päivittämättömyyden syy? Me ei olla tehty poikien kanssa mitään sellaista päivittämisen arvoista ja kamerani pysyy itsepintaisesti pimeänä [ja kyllä, olen muistanut ottaa linssinsuojan pois...] joten se siitä. Tekemättömyys on johtunut ihan jostain omastaan ja nyt kun alan olla taas oma ihana tavoitteellinen itseni niin oli aika jättää tunnemyllerrykset jonnekin menneisyyteen ja keskittyä elämääni: siis koiriin.

Uuden energian löytymisen mahdollistaa myös tieto siitä, ettei tätä hiivatin lukiotakaan ole juuri roskaakaan enää jäljellä [VIIKKO ja kokeet päälle. Namnam.]
Lisäksi sunnuntaina kävin hakemassa avaimet uutuuttaan kiiltävään seuramme halliin, mikä mahdollisti agilitytauon lopettamisen.

Me siis ihan vakavissamme mentiin hieman agittaa!
Egolle tää oli eka ihan oikea agitreeni kerta, mutta pojan asenne oli kyllä jotain ihan muuta. Todisteena käteni, joka oli ruhjeilla jo ennen treenien aloittamista. Pelkkä halliin meneminen oli kova juttu.

Aloitetaan kuiten supesspanieli Paavosta, joka oli juuri niin innoissan kuin kuukauden tauon jälkeen olettaa saattaa. Me ei silti sählätty. Tosin aluksi treenattiinkin vaan juoksemista niin lujaa kuin lähtee suoralla. Ja lähtihän se. Vaikeutettiin suoritusta ja lisättiin mukaan U-putken kautta hiukan vinolle hypylle ja suoralle putkelle. Vaikeaa. Not. Toiset meistä sai vaan seistä keskellä "rataa". No joo halusin itsekin vähän liikuntaa ja suurimmaksi osaksi juoksin kilpaa Paavon kanssa.

Stten pikkumies taitojaan näyttämään. Kädet saivat tuntumaa, mitä tulevan pitää. Voi jessus. Ego oli saanut hieman nähdä Paavon menoa ja oli siitä ihan fiiliksessä. Tehtiin hetki istu-maahan-harjoitusta ja paikalla oloa. Sitten juostiin namilautaselle ja lopulta namilautanen löyty parin esteen jälkeen. Ja sinnehän poika juoksi aina. Ja kun jatkoin juoksemista kahden muun esteen "taakse" [olin vielä puolessa välissä matkaani] niin Ego päätti tämän treenin lopussa että hän osaa jopa hypätä [rimat parissakympissä] ilman lautasia esteitä.

Seuraavaksi jauhettiin Paavon kanssa kerran puomia ja sen jälkeen siirryttiin kenttä kakkoselle, josta löytyi kivasti aa ja kepit ja pienen pieni radanpätkä [peräti viisi estettä].
Kepit tehtiin itsenäisesti, mutta ihan luvattoman hitaasti [lue=normivauhti...]. Aa oli jotain aivan... mieletöntä. Kuten puomikin kun sitä vielä kolmannella kerralla jauhettiin. Koira selkeästi etsi 2on2off-asentoa, mutta jatkoi matkaansa kun annoin luvan. Hitsit. Missä välissä? Ei se vaan kisoissa kyllä...

Egon kanssa otettiin putkea ja sinnehän poika sitten pienen keskustelun jälkeen [se putkeen astuminen oli jänskää, eri materiaalia ja silleen...] pieni piraija juoksenteli iloisesti putkeen yksikseen. Lopuksi vielä egon kanssa harjoiteltiin odottamista. Se meinasi pojalta käteen hyppimisen ohella unohtua.

Joten näillä eväillä jatketaan kohti tulevia koitoksia. Eiköhän me aktivoiduta tässä pikku hiljaa.

Ehkä talvi oikeastaan johtuikin siitä, että kymmenentuhatta mörköä oli istunut maassa

Meillä alkoi harrastuksissa virallisesti joululoma. OIkeastaan se alkoi kisoista, mutta tarkoitus oli tänään vielä käydä treeneissä. Noh kartturilla uusiutui näköjään pari kuukautta sitten alkanut flunssa, joten saatiin sanoa treenihaaveille heihei.

Meidän elämässä se taas sattuu lenkeillä. Kiitokset vastuuntuntoiset koiranomistajat. Arvostan näitä tällaisia välikohtauksia, erityisesti kun lopputulos on kuulemma minun syytäni.
Niin. Olimme tuossa viikonloppuna iloisella, raikkaalla, pirteällä, hyytävällä ja epäonnisella metsälenkillä. Kaikki ok, kunnes otan Paavon remmiin ja huomaan Egon vilahtavan "mutkan" [=parin lumisen pensaan ja puun] taakse. Kohta kuuluu vinkumista ja pentunen tulee häntä koipien välissä säälittävästi ulvoen luokseni ja vilahtaa vielä ohikin, perässään kimppuun hyökkäävä pinseri. Eihän siinä, pinseri huomaa Paavon ja siitäkös ilo syntyi. Nössö spanieli murisi juuri sen verran, että yritti päästä tilanteesta pois. Ja kun sitten lopulta saan pinserin potkittua Paavon kimpusta saapuvat koiranomistajat paikalle.
"Älä anna sen koiras murista niin Murre (en muista oikeaa nimeä) ei hyökkää kimppuun!" kuuluu ensimmäinen huuto. Siis hetkonen, minunko koirani tässä olikin se syypää? Lyön vetoa, ettei Ego, joka muutenkin on vasta alkanut luottaa vieraisiin koiriin, mutta ei niin paljoa, että yksin menisi yhtään kenenkään luokse, ole mennyt vieraan koiran luokse. Ja Itse todistin, että ei se Paavo kyllä murissut ennen kuin Murre kimppuun hyökkäsi eikä silloinkaan kokoajan.

Kutsun Egoa takaisin, kun Egon pää jostain kiven takaa pilkistää. Kun viimein pikkumies tulee häntä heiluen ja reippaasti luokseni niin eikö tämä Murreksi nimetty koira hyökkää jälleen Egon kimppuun. Siinä vaiheessa saivat omistajat kuulla noottia, miehen yrittäessä huutaa aika avuttomana Murreaan takaisin. Ego vissiin pääsi livahtamaan Murren kidalta karkuun kun tämä ei-niin-suosiossani-oleva-yksilö kipitti takaisin paikalle ja oli käydä Paavon kimppuun.
Ja voi että. Siinä alkoi sukupolvien välinen taisto. Kyseessä oli siis jo vähän vanhempi pariskunta ja koska satuin olemaan sen verran punaisessa mielentilassa niin eipä tullut ensimmäisenä mieleen käyttäytyä hillitysti ja asiallisesti. Ja lopputuloksena minun koirani olivat huonosti käyttäytyviä, näkihän sen, kun kerta hihnassa pitää pitää ja kun toinen tuolleen säntäilee näkökentän ulkopuolelle. Niin ja minullahan ei ollut mitään oikeutta potkia heidän kultamussukkaa.
Että semmosta. Melkein, siis melkein, otin pariskunnan yhteystiedot ylös ja olin varailla Paavolle eläinlääkäriaikaa. Ei herralle mitään sattunut, mutta ymmärtääkseni, eikös se ole laissakin, että pariskunnan olisi eläinlääkärikulut pitänyt maksaa?
Mitä Egoon tuli? No voitte uskoa, että ollaan lähtöpisteessä vieraiden koirien kanssa. Remmissä uhotaan kun vastaan tulee muita ja kun itse ohitus on käynnissä vieras ohitetaan häntä koipien välissä. KIITOS.

Ego kävi eilen lekurilla rokotuksilla. Painoa pojalla on huimat 8.5kiloa ja kaikki oli ok. Tavattiin samalla reissulla ystäväni _todella_ vanha tipsuneiti, jota ensin jänskätettiin, mutta kun Ego totesi, ettei karvakasa liiku oikeastaan minnekään niin sitä saattoi käydä vähän läppäsemässä tassulla ja nuuhkimassa.

kun kaikki ei mene täydellisesti, tietää että se on aitoa

Olisi varmaan aika päivitellä vuoden viimeinen kisapostaus selittelyineen.

Lähtökohdat: Ylienerginen spanieli kahden viikon agitauon jälkeen. Neljä päivää putkeen max. kolme tuntia nukkunut radalla täydellisesti lagittava ohjaaja.

Lopputulos: hahhahhehahah. No ei ainakaan nolla. Mutta kivat kontaktit!

Kivoja ratoja, kai. Juu, oli ne.
Ekalla radalla käytiin kiepauttaa parit ylimääräiset reitit tuomarin kautta. Minusta tuntuu, että Elvis on nyt tämän tuomarin moikkauksen takana. Elmarin kanssahan meillä kusi pitkään se, että kohteliaisuus syistä tuomari oli käytävä ainakin kerran moikkaamassa. Paavo vaan pistää paremmaksi ja käy peräti kaksi kertaa! No juu, toisesta moikkeuksesta saatiin virhe, toisesta menetettiin vaan aikaa. Samalla radalla tipautettiin muurin palikat, mutta muuten rata meni jotenkuten. Ohjaaja jääti sen minkä jaksoi ja koira ingnoorasi ohjaajan jäisen liikkumisen parhaansa mukaan.
Tulos. 10vp -6 ja risat.

Toisella radalla ohjaaja jääti kahta kauheammin = ohjasi koiraa lähes koko radan väärältä puolelta ja pysähteli sen minkä kerkesi ja antoi koiran vaan mennä.
Tulos hyl.
Koira pongaili maassa olevia puoliksi hautautuneita valkoisia numerolappuja. Tiedä sitten luuliko koira pienia valkoisia neliöitä namilautaseksi [yhdennäköisyys huomattava] vai mikä, mutta hylly siitä, kun koira ensimmäisen pongauksen jälkeen takas tullessaan juoksi takaisin puomille. Otti hienot kontaktit!
Ylpeä radalla oli keinusta. Olin siis väärällä puolella, mutta ajattelin et ei se mitään. Koukkasen koiran hieman suoraan juostessa takaleikalla toiselle puolelle. Jaa. No eipä koira liikkunut keinulta mihinkään vaan jäi 2on2of:iin ja katsoi typeränä ohjaajajan käsien heiluttelua. Että silleen. Kun muuten nyt kerta oli pakka sekasin niin miksei vähän laiteta pakkaa enemmän sekasin ja suoriteta kisoissakin varmat ja hienot kontaktit. Niinpä. Miksei.

Samalla reissulla nähtiin Kiva-sisko. Siis Egon sisko. Pikkasen jäntevämpi otus kuin tuo minun natiainen. Nyt saatte vain ihastella Egon päätä ja joku päivä laitan Heidin ottamia kuvia vähän lisää näytille.